Näytetään tekstit, joissa on tunniste leipä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leipä. Näytä kaikki tekstit

lauantai 13. tammikuuta 2018

Sunnuntaiaamut

Sunnuntaiaamut voisi alkaa aina brunssilla. Paljon kahvia, pikkuisen kuohuvaa, tuoremehua, hedelmiä, vohveleita, suklaata, tuoretta leipää, paistettuja kananmunia ja vielä vähän lisää kahvia. Viime viikonloppuna vietettiin Mister M:n syntymäpäiviä ihan perheen kesken, aamusta asti hiukset sekaisin ja pyjamat päällä rötväilen pitkälle päivään. Uskomatonta kyllä aurinko näyttäytyi ja onkin loppiaisesta loistanut oikealla paikallaan lähes joka päivä. Ihanaa terapiaa tällaiselle valoa kaipaavalle kesän lapselle. Leppoisan aamun takaa pienet esivalmistelut. Hedelmät leikattiin valmiiksi kelmun alle ja siirettiin kylmään odottamaan aamua. Focaccia taikina tehtiin myös illalla valmiiksi Leila Lindholmin reseptillä. Kun taikinaa kohotettiin yö yli niin hiivaa riitti murto-osa reseptin määrästä. Myös suolaa lisättiin  taikinaan maltillisemmin, reseptin määrä tuntui todella paljolta. Vohvelitaikina tehtiin myös illalla valmiiksi jääkaappiin odottelemaan aamua.  Aamuksi jäikin näin enää paistohommat, kattaus ja kahvin keitto. Rentoon aamuun kuuluu myös rento kattaus. Samaan pöytään mahtuun niin Iittalat, Arabiat, Ikeat, kirppislöydöt, uudet ja vahat, ehkä myöskin ne rakkaimat astiat ja asiat.  Huomenna aamulla ei odota pitkä brunssi, mutta kuitenkin kiiretön aamu vaikka työpäivä sattuukin olemaan. Oikein hyvin kerkiää juomaan vaikka puoli pannullista kahvia, ei ollenkaan huono. 

Ihanaa sunnuntaiaamua sinulle, siellä se kolkuttee jo ihan nurkan takana.
♥
Heidi

torstai 18. toukokuuta 2017

Grillikesä on täällä!

Oh onnea ja autuutta, vihdoinkin voi kaivaa grillin autotallin uumenista. Vaikka sanonta kuuluu, että aina on hyvä sää grillata niin rännän roiskeessa kulkee kyllä mun raja. Nautiskelijana kaipaan aurinkoa, lämpöä, pehmeän nurmikon tai kuumat terassilaudat jalkojen alle. Burgerit grillillä kuuluu kesän vakioihin ja aina on kiva keksiä niihinkin vaihtelua. Tällä kertaa klassikko burgerin rinnalle nostetaan vegeversio eli aasialainen linssiburgeri johon chili ja lime antaa kivaa kirpakkuutta. Ei muuta kuin parilat kuumiksi ja kokkailemaan. 
Aasialainen linssiburgeri

4 vehnäsämpylää

Burgeripihvit

300g punaisia linssejä
1 rkl öljyä
1 sipuli hienoksi silputtuna
3 valkosipulin kynttä murskattuna (tai maun mukaan)
1-2 munaa
1 tl raastettua inkivääriä
1 tl juustokuminaa
suolaa
rouhittua pippuria
2 annosta kypsää kuskusta (valmista pakkauksen ohjeen mukaan)
Väliin

Jääsalaattia
kevätsipulia
1  punainen chili
5 rkl limen mehua
5 rkl soijakastiketta
kurkkua
korianterinlehtiä

1.Keitä linssit pakkauksen ohjeiden mukaan, valuta hyvin ja jäähtyä. Kuumenna öljy pannussa, kuullota siinä siinä sipulisilppu sekä valkosipuli pehmeäksi. Kaada sipulit, 1 kananmuna ja mausteet linssien sekaan. Lisää kuskusta pienin annoksin linssiseokseen kunnes taikina on sopivan kiinteää. Mausta vielä halutessasi.

2. Muodosta kostutetuilla käsillä taikinasta 4 burgeripihviä ja grillaa niitä varoen molemmilta puolilta 4-5 minuuttia. Puolita burgerisämpylät ja paahda leikkupinta lyhyesti grillissä.

3. Valmistele lisukkeet. Pese salaatti ja leikkaa suikaleiksi. puhdista ja pese kevätsipuli ja leikkaa ohuiksi renkaiksi. Poista chilistä siemenet, huuhtele ja  silppua pieneksi. Sekoita limetin mehu sekä soijakastike keskenään. Sekoita mehuseos salaatinsuikaleiden, kevätsipulin ja chilisilpun kanssa. Kuori ja viipaloi kurkku. 

4. Lado alemmalle sämpylänpuolikkaalle kurkkuviipaleita, salaattiseosta, korianterinlehtiä ja burgeripihvi. Pihvin päälle taas kurkkuviipaleet, salaattiseosta ja korianterinlehtiä. Valuta päälle hieman lime-soijaseosta. Peitä ylemmällä sämpylänpuolikkaalla.
Vehnäsämpylät

10-12 sämpylää

Ainekset

n. 2 dl maitoa
50 g voita
500g (n. 8 1/2 dl) vehnäjauhoja
1 hiiva
1 muna
ripaus sokeria
1 keltuainen
seesaminsiemeniä pinnalle

1. Lämmitä maito ja voi pienessä kattilassa, mutta älä päästä kiehumaan. Kaada jauhot kulhoon ja paina keskelle kuoppa. Murenna kuoppaan hiiva.

2. Kaada lämmin maito-voiseos hiivan päälle pienin annoksin ja työstä vatkaimen keskiteholla juuritaikinaksi. Peitä kulho puhtaalla liinalla, anna taikinan nousta lämpissä paikassa noin 10 minuuttia.

3. Lisää muna, suola sekä sokeri juuritaikinaan. Vaivaa taikinaa, kunnes se kuplii ja irtoaa kulhon reunoista. Peitä jälleen liinalla ja anna kohota lämpimässä paikassa 25 minuuttia.

4. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Vaivaa taikinaa jauhotetuin käsin voimakkaasti ja jaa sitten 12 osaan. Pyöritä sämpylöiksi ja anna kohota pellillä liinalla peitettynä. 

5. Ennen voitelua paina sämpylöitä hieman litteämmäksi. Voitele sämpylät vatkatulla keltuaisella ja ripottele pinnalle seesaminsiemeniä.

Sämpylät tarjotaan tuoreina.
Klassikko burgeri

4 vehnäsämpylää

Burgeripihvit

600 g naudan jauhelihaa
suolaa 
vastarouhittua pippuria
1 kuiva sämpylä
n. 1 1/4 dl maitoa
1 sipuli pieneksi silputtuna
2 munaa
ripaus chilijauhetta
timjamia
rosmariinia

Väliin

Salaatinlehtiä
maustekurkkua
tomaattia
cheddarjuustoa
ketchuppia
majoneesia

1. Leikkaa sämpylä kuutioiksi ja pehmennä kuutioita 10 minuuttia maidossa, purista sitten neste irti. Kaada kaikki burgeripihvin valmistusainekset kulhoon lukuunottamatta mausteita. Sekoita hyvin. Mausta massa lopuksi.

2. Muodosta öljytyillä käsillä burgeritaikinasta 4 pihviä ja grillaa  molemmilta puolilta 3-4 minuuttia. Puolita vehnäsämpylät ja paahda leikkuupinnat grillissä lyhyesti.

3. Valmistele lisukkeet huuhtelemalla salaatinlehdet huolellisesti. Leikkaa kurkut ohuiksi viipaleiksi. Huuhtele tomaatit, poista kannat ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi

4. Kokoa burgerit mieleiseksi kokonaisuudeksi.
Burgerireseptit on toteutettu YHTEISTYÖSSÄ PENTIKIN kanssa ja sieltä heidän INSPIROIDU sivuiltaan aikaisemmin postailtujen reseptien lisäksi löytyy kivoja vinkkejä alku-, pää- ja jälkiruokiin. Ja kesän juhliin kannattaa napata kauniit kattausideat suoraan täältä. 
Nyt pakkaushommiin ja huomenna aikaisin aamulla nenä kohti Tukholmaa, tavataan instan puolella.

Iloa, aurinkoa ja lämpöä loppu viikkoon.
♥
Heidi  

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Gluteenittomat kauraskonssit

Tai kotoisemmin kaurakakkarat. Maku päihittää ulkonäön onneksi mennen tullen. Tämä on ehdottomasti viime päivien leipähurahdus ja olenkin noussut muutamana aamuna leipomaan näitä tytöille ennen kouluun lähtöä. Ylösnousuakaan ei tarvitse aikaistaa kun parillakymmenellä minuutilla jos mielii aamulla nopeasti tuoretta leipää. 
Gluteenittomat kauraskonssit

4 dl gluteenittomia kaurajauhoja
2 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
1-2 rkl hunajaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tl suolaa
100 g voita tai margariinia
250 g rahkaa
1 dl maitoa
- Yhdistä kuivat aineet ja hunaja 
- Nypi joukkoon voi/margariini 
- Sekoita joukkoon rahka ja maito
- Kauli taikina jauhojen avulla noin 1,5 cm paksuiseksi levyksi. Paina muotilla tai lasilla taikinasta kiekkoja, halkaisijaltaan noin 7 cm tai 
oikaise ja pyörittele jauhojen avulla taikinasta halkaisijaltaan noin 5 cm paksuinen pötkö jonka leikkaat 1,5cm paksuisiksi paloiksi
- Paista uunin keskitasolla noin 12 minuuttia 225 asteessa

Se on kohta tehtävä Ikeaan reissu, että saa kaurakakkaroidensa päälle tätä seljankukka- appelsiinihilloa, niin hyvää ja mitä ihanin tekosyy. 
Ihanaa alkavaa viikonloppua sinulle.
♥
Heidi


lauantai 24. tammikuuta 2015

Fantastinen leipä

Tämän aamuinen resepti löytyi Anna Bergenströmin kirjasta Joka kokin keittokirja. On muuten meillä niin käytetty opus että alkaa kirjan selkämys hajota käsiin. Jos omasta hyllystä löytyy tämä samainen kirja niin tämän leivän ohje löytyy juurikin tuon otsikon nimellä. Tämä leipä on nimensä mukaan vaatimattomasti fantastista ja tuo esiin jokaisessa meissä sen pienen leipuri hiivan. Sanoisin, että tämän kanssa on vaikea epäonnistua ellei sitten polta leipiä uuniin. Mielettömän hyvää vastaleivottuna, rapea kuori ja pehmeää sisältä. Vastaleivotun leivän tuoksu tekee mut niin äärettömän onnelliseksi. Tässähän on jo oikein hyvät ainekset lauantai päivään. Mutta nyt reseptiin niin kerkiätte leipoa vielä vaikka iltateelle ihanaa tuoretta leipää.
Fantastinen leipä

5 dl kädenlämpöistä vettä
1 dl maitoa
25 g hiivaa
2 tl suolaa
1 rkl hunajaa
12 1/2 vehnäjauhoja 
(tai 1 1/2 dl grahamjauhoja ja 11 dl vehnäjauhoja)
+ jauhoja leipomiseen

+ Mittaa vesi ja maito. Murenna hiiva kulhoon ja lisää suola sekä hunaja. Kaada joukkoon vähän "vesimaitoa". Sekoita puuhaarukalla, kaada loppu vesimaito ja sekoita joukkoon jauhot.
+ Vaivaa löysäksi taikinaksi. Ripottele noin 2 ruokalusikallista vehnäjauhoja taikinan päälle ja peitä kulho pyyhkeellä ja anna nousta 1- 1 1/2 tuntia.
+ Kuumenna uuni 240 asteeseen (220 kiertoilma) Laita kahdelle pellille leivinpaperia.
+ Ripottele 1/2-1 dl vehnäuhoja pöydälle ja kumoa taikina varovasti jauhojen päälle. Älä vaivaa. Hiivakuplat saavat jäädä taikinaan.
+ Ripottele vielä vähän jauhoja taikinan päälle. Taputtele sitten taikinaa vähän kädellä. 
+ Leikkaa nopeasti taikina 6-7 suikaleeksi ja suikaleet sitten 2-3 osaan. Ei haittaa, jos palat eivät ole samanmuotoisia, kunhan ne ovat suunilleen samankokoisia. Nostele palat pellille. 
+ Paista sämpylät heti. Paistoaika noin 15-20 minuuttia uunista riippuen. 
Tuoksuvaa lauantaita!
♥
Heidi

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Nopeat aamiaissämpylät


 Aamu on ihana aloittaa tuoreella leivällä ja höyryävällä kahvilla. Näihin nopeisiin sämpylöihin et tarvitse hiivaa. Hiutaleiksi ja jauhoiksikin käy mitä kaapista sattuu löytymään. Tässä kuitenkin näiden sämpylöiden ohje.

Nopeat aamiaissämpylät
9 kpl

5dl vettä
3 dl kaurahiutaleita
1/2 tl suolaa
1 rkl hunajaa
3 tl leivinjauhetta
8 dl vehnäjauhoja (+ vähän leipomiseen)

1. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
2. Lisää kaurahiutaleet, suola ja hunaja veteen.
3. Sekoita loput kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan.
4. Sekoita taikina nopeasti, jos on tarpeen lisää hiukan jauhoja.
5. Jaa taikina yhdeksään osaan ja pyörittele sämpylöiksi. Voitele ennen uunin laittoa vedellä, siirappivedellä, munalla tai maidolla. 
6. Paista noin 20 minuuttia.

Vaihtelua sämpylöihin saat lisäämällä taikinaan yrttejä ja erilaisia siemeniä. Pinnalle voi myös lisäillä yrttejä, siemeniä, rouhittuja pähkinöitä, sormisuolaa tai juustoa.


Maistuvia aamuhetkiä sinulle!
♥
Heidi

maanantai 11. marraskuuta 2013

Purtavaa

 
Rapeita leipätikkuja tulee rouskuteltua ihan huomaamatta. Illanistujaisiin, glögihetkeen tai pikkujouluihin saat tästä edususkelpoisen sormiruoan kun lisäät päälle pienen palan hyvää juustoa ja hilloa. Jos maustat leipätikut tillillä ja sormisuolalla niin saat mainion kaverin erilaisille kaloille, mädille ja kananmunalle. Paistoaika oli näissä mielestäni pidempi kuin reseptissä suositeltiin. Niin ja ritilällä jäähdyttäminen kannattaa, ei tule sitkeitä näkkäreitä :)Itse leipominen ei ole aikaavievää, mutta kannattaa huomioda, että taikinan nostatusaika on 12 tuntia. Nyt en muista mistä lehdestä resepti on napattu, mutta jos jollekkin on tuttu niin huikatkaa.


 
LEIPÄTIKUT
 
50 g hiivaa
5 dl vettä, noin 37 asteisena
1 1/2 tl suolaa
n.10 dl karkeita ruisjauhoja +
vähän leipomista varten
1/2 dl auringonkukan siemeniä hienonnettuna
 
 
TEE NÄIN
 
1. Murenna hiiva kulhoon ja liuota se veteen. Sekoita joukkoon loput ainekset ja vaivaa taikinaksi. Anna nousta jääkaapissa noin 12 tuntia.
2. Kuumenna uuni 225 asteeseen.
3. Vaivaa taikina hyvin jauhotetulla leivinalustalla. Jaa taikina noin 8 yhtä suureen palaan.
4. Kauli palat mahdollisimman ohuiksi ja leikkaa noin 4*20 cm suikaleiksi. Nosta suikaleet leivinpaperin päälle pellille.
(Jos haluat lisätä pinnalle mausteita, yrttejä tai suolaa niin sipaise leipätikun pintaan ensin sudilla vähän vettä). Paista leipiä uunin keskitasolla 9-12 minuuttia. Anna jäähtyä ritilällä.
 

Aurinkoista maanantaita kaikille!
♥
Heidi

 


keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Leivällä

Aika yksinkertaisilla jutuilla saa väri-iloa arkisen leivän päälle. Paistoin punasipulia ja miniluumutomaatteja. Vähän öljyä, basilikaa ja sormisuolaa, ripaus mustapippuria. Leivälle  levitin ensin yrttiöljyllä maustettua tuorejuustoa ja päälle kasasin tomaatit ja ilmakuivatun kinkun. Tähän pimeään vuodenaikaan saan tästä jo pienen osan kaipaamastani väristä ja auringosta :) 

Iloa päivääsi!
♥
Heidi



perjantai 17. toukokuuta 2013

Viikon resepti | Foccaccia

Tänään mennään rannalle. Mukaan pakataan eväät, onget, viltit ja varalta pari pyyhettä. Jos vaikka uskaltaisi kastella varpaat rantavedessä. Foccaccia on mielestäni yksi parhaista retkieväistä, lisukkeet kun on siinä jo valmiina :)Toimii hienosti myös salaattien ja keittojen kaverina. Tällä kertaa tein kolme erilaista. Yhteen tuli kirsikkatomaattia, rosmariinia ja sormisuolaa. Toiseen paprikatäytteisiä oliiveja, rosmariinia ja sormisuolaa. Kolmannen päälle ripoteltiin ohuen ohuiksi suikaleiksi leikattua punasipulia, basilikaa sekä sormisuolaa. Seuraavana päivänä foccaccia ei ole enää parhaimmillaan, joten jos sitä on jäänyt yli olen leikannut siitä ohuempia tikkuja ja jättänyt ne tarkoituksella kuivumaan yön yli.
Seuraavana aamuna onkin tarjolla teekupposen seurana foccacciakorppu. Kuulostaa älyttömältä, mutta suolainen kuiva leipä toimii teen kanssa :D 
 
 
 Foccaccia
 
1 iso tai 4 pientä
 
3 dl vettä
15g tuorehiivaa
1 rkl hunajaa tai siirappia
1tl suolaa
3 rkl oliiviöljyä
8 dl vehnäjauhoja
 
Päälle
 
kirsikkatomaatteja
rosmariinia
basilikaa
oliiveja
punasipulia ohuina suikaleina
sormisuolaa

 
1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää muut taikinan ainekset ja vaivaa tasaiseksi ja kimmoisaksi.
2. Kohota taikina peitettynä kaksinkertaiseksi.
3. Jos haluat pienempiä leipiä jaa taikina neljään osaan. Muotoile taikina hellästi, mutta päättäväisesti noin 20 cm kokoisiksi.
4. Anna taas nousta liinan alla noin 15 minuuttia.
5. Paina leivän pintaan sormien avulla pieniä koloja ja sivele pintaan oliiviöljyä.
6. Lisää haluamasi "täyte"
7. Paista 175 asteessa 15-20 minuuttia, kunnes leipä on kauniin värinen ja rapea.


 Iloa perjantaihin!
♥
Heidi




LinkWithin

Related Posts with Thumbnails