torstai 18. helmikuuta 2016

Pizzaboston

Tai nyhtöpizzaa kuinka vaan sitä haluaakin kutsua. Siitä mainio tapaus että taikinan sisään voi piilotella ihan mitä vaan ja lopputulos on mehevä ja maukas. Toimii niin liha- ja vegeversiona.  Kiva suolainen iltateelä ja mitä mainioin retkieväs.
Tee tupla-annos taikinaa, kohota hitaasti yön yli jääkaapissa tai pikaisemmin liinan alla lämpimässä paikassa niin että taikina on tuplaantunut.

Pitsapohja 

2 keskikokoista pitsaa tai 18 pikkupitsaa
2 dl kädenlämpöistä vettä
1/5 pkt tuorehiivaa
1/2 tl suolaa
4 dl vehnäjauhoja
1 rkl oliiviöljyä

Kauli taikina isoksi levyksi aivan kuten korvapuusteja leipoessasi. Täytteeksi tällä kertaa päätyi mitä kaapeista löytyi. Tomaattipyrettä pohjalle (pesto toimii myös hyvin), sen päälle mozzarella- ja parmesanraastetta. Sinihomejuuston ja kermajuuston rippeet. Viimeisenä kinkkuviipaleita. Kieritä tiukalle rullalle. Leikkaa rullasta n. kolmen sentin paksuisia viipaleita asettele ne vuokaan rinnakkain kuten bostonpullassa. Voitele rullat kevyesti öljyllä ja ripottele pinnalle vaikkapa auringonkukansiemeniä. Muista voidella vuoka tai vuoraa se leivinpaperilla.
Paista 175 asteessa noin 45 minuuttia tai kunnes taikina on saanut kauniin värin.
Naminami, pusipusi, vai miten se Marco aikoinaan sanoikaan. 
Maukasta loppuviikkoa sinulle.
Heidi

10 kommenttia:

  1. Voi vitsit, NYT TULI OHJE MUN MAKUUN!!!!!!!!
    Kiitos ihanainen <3
    Aina luen sun kivat jutut ja katson sun kauniit kuvat (instassa ja blogissa), mutta ihan liian harvoin kommentoin. Mukana menossa kuitenkin hela tiden!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Nipsu :) Kiva kun kommentoit ja pysyt menossa mukana:D Iloa viikonloppuusi!

      Poista
  2. Kuola valuu suupielistä kun näitä kuvia katselee!! Voi nam!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Katja :) Suosittelen kokeilemaan, tällä satsilla herkuttelee pari päivää :D Iloista viikonloppua!

      Poista
  3. Niin herkullista,kiitos ohjeesta.����

    VastaaPoista
  4. Aivan superihana idea! Näyttää niiiin herkulliselta :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Kati :) On kyllä herkullista, mehevää ja kaikenlisäksi helppoa. Leppoisaa viikonloppua!

      Poista
  5. Tämä menee ehdottomasti kokeiluun- kiitos! Mukavaa helmikuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka P, hauska kuulla että menee kokeiluun :) Leppoisaa helmikuun jatkoa sinullekin :)

      Poista

Ilahdun jättämästäsi kommentista ♥

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails