Täällä saatiin tänään ensilumi. Sitä on satanut koko päivän. Hitaasti leijailen ja pyryttäen, vuorotellen taukoamatta. Nyt on jo ihanan valkoista joka puolella. Silti teki mieli palata vielä hetkeksi kesään kuvia selailemalla. Auringon lämpö, kimalteleva meri, asvaltin lämpö ja tuoksuva vastaleikattu nurmikko. Kukkia, lokkeja, naurua, maukkaita tomaatteja ja tuoretta basilikaa. Ensimmäiseen kuvaan liittyen ravintolassa istuessamme seurasin kahta lounaalle tullutta miestä. He hakivat paikkansa, laittoivat takit tuolin selkämyksille ja työnsivät puhelimet syvälle taskuihin. Ruoka haettiin yhdessä rauhallisesti keskustellen, kumpikin niin selkeästi läsnä. Kun ruoka oli syöty takit vetäistiin takaisin päälle, kännyt oli kädessä nanosekunnissa ja selkeästi työmoodi napsahti päälle samassa ajassa. Mutta se rauha ruokailun aikana oli kyllä kaunista katseltavaa. Samalla vahvistui ajatus siitä että syöty ruoka on kauneinta ikinä. Se on antanut pienen tauon, hetken rentoutua, polttoainetta seuraavaan ponnistukseen, yhdistänyt ehkä kaksi erilaista ihmistä, nostanut punan poskille ja saa taas ajatukset kulkemaan. Ja näin se ajatus harhautui taas ruokaan pelkkiä tyhjiä astioita katselemalla vaikka kaipailin hetken kipeästi kesää.
Näistä ajatuksista napsautan nyt oman kasvispiirakan tekomoodin päälle. Onnekseni nautin lähes aina niin ruoan tekemisestä kuin ajattelemisesta (ja näköjään toisten ruokailun seuraamisesta) ja useimmiten se tuottaa suuresti iloa. Vallan mainio asia tämä ruoka siis, kaiken kaikkiaan.
Nautitaan lumisista päivistä, kirpeästä pikkupakkasesta ja lumen tuomasta valoisuuden tunteesta.
Iloa loppuviikkoon.
♥
Heidi
