perjantai 23. lokakuuta 2015

Omenaruusut

Somessa pyörähteli jossain vaiheessa aika tiuhaan omenaruusut ja kokeiltavien listoille se pääsi tässäkin keittiössä. Niin kuin aina, ensikertaa kun tekee niin ohje olisi hyvä olla ja nykymaailmassa ei sen etsiminenkään veisi paljon aikaa. Mutta kun ei niin ei ja mututuntumalla mentiin. Jostain sentään muistin lukeneeni, että omenaviipaleita pehmennetään mikrossa jonkinlaisessa  nesteessä.
Meillä on mikroton keittiö, mutta voin kertoa, että oikein hyvin onnistuu omenaviipaleiden pehmentäminen myös kattilassa. Laitoin ensin omenaviipaleet kattilan pohjalle ja sen jälkeen vettä niin paljon että viipaleet peittyi, lisäksi sokeria ja kanelia. Täältä löytyi oikein pätevän tuntuinen ohje jossa nesteeseen lisättiin myös sitruunaa. Täytteeseen laitoin omenan lisäksi kanelia ja sokeria, mutta  ensi kerralla aion ehdottomasti kokeilla näitä ruusuja paistonkestävällä omenamarmeladilla. 
Nyt meinaan kömpäistä tyttöjen kainaloon katselemaan Vain Elämää ja kilkuttelemaan puikkoja. Jospa vihdoinkin saisin kaulaliinan tänään valmiiksi. 

Leppoisaa viikonloppua sinulle.
Heidi


9 kommenttia:

  1. Kauniit ruusut. Nämä on helppo ja kätevä tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Tiinan kammari, niin on ja maistuu hyvälle :) Iloista viikonloppua sinulle :)

      Poista
  2. Kauniit kuvat :) Ja nyt on niin monesta kanavasta tulleet vastaan nämä herkut, että pakko on kyllä minunkin testata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi :) Kyllä mäkin olin ihan puhtaasti somen "uhri", mutta joskus kannattaa antaa vaan virran viedä :D)

      Poista
  3. Ompas kauniita! Tänään tuli itsekkin kokeiltua ja olivat maukkaita ja aikas nättejä kaikenlisäksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Ida hhh, eikös vaan olleetkin :) Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

      Poista
  4. Oi kun hienoja, malttaako noita syödäkään! Näyttävä tarjottava.

    Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Anu ja kiitos :) Kyllä raaskii :D Iloista viikon jatkoa sinulle!

      Poista
  5. Hello !
    Welcome. The "Directory Blogspot" it is not a spam, it's not a robot, it is a site like yours done by a person like you.
    The goal is to promote your blog in the world!
    I suggest you to publicize your blog by registering on the "international directory blogspot"
    The "directory" is 27 million visits, 198 countries of the world! and more than 19,000 blogs.
    In comments, please your URL. site name. and your Country
    Activity is only friendly
    Imperative to follow our blog to validate your registration
    come to add you to my followers by clicking on ''join this site''
    We hope that you will know our site with your friends.
    Thank you for your understanding
    I wish you an excellent day
    sincerely
    Chris
    http://world-directory-sweetmelody.blogspot.com/
    Thank you to follow my blog - it is greatly appreciated! O)
    We follow your blog, please follow us in return!
    +++++++++++

    VastaaPoista

Ilahdun jättämästäsi kommentista ♥

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails