keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Päivän pizza


Helppoa ja nopeaa ruokaa. Sitä kaipaa usein arjessa ja miksikäs ei joskus ennen juhliakin. Pidemmän kaavan mukaan pizzapohja voidaan tehdä jo edellisenä iltana jääkaappiin valmiiksi tai aamulla ennen töihinlähtöä. Pikkupizzoista saa juhlavaa purtavaa illanistujaisiin ja nyt niin ajankohtaisiin pikkujoulujuhliin. Usein teen taikinan kylmään veteen, silloin nostatusaika on sen verran pitkä, että voi vaikka hilppasta kauppaan hakemaan tarvikkeet täytteeseen. Omaa ruoanlaittoa rytmittää erilaiset makuajanjaksot. Välillä tekee mieli hyvin pelkistettyä ja selkeämakuista ruokaa, toisinaan taas on ihanaa kun kun tuntuu että suussa risteilee tuhansia makuja. Edellisen syysflunssan aikana mulla katosi pariksi viikoksi maku- ja hajuaisti. Oli kyllä aika karua kun ruoka ei maistunut millekään eikä mikään tuoksunut millekään. Voi sitä onnenhetkeä kun appelsiinihunaja tuoksui appelsiinille aivan kuten etiketti lupasikin.
 Nyt en erikseen naputtele tänne ohjetta pizzapohjalle vaan pääset tästä linkistä suoraan käsiksi maukkaaseen ohjeeseen. Sieltä löytyy myös kuvat pikkuruisista pizzoista. Täytteeksi valitset sitten itsellesi ne mieluisimmat ja jos et ole kokeillut vielä valkoista pizzaa niin suosittelen kyllä lämpimästi. Meillä päätyi tällä kertaa pizzan päälle ranskankermaa, ilmakuivattua kinkkua, rucolaa, viikunoita, oliiviöljyä ja mustaapippuria. Osan ilmakuivatusta kinkusta lisäsin ennen paistoa ja loput vasta paiston jälkeen. Silloin saa enemmän erillaista suutuntumaa ja toki kinkkukin maistuu hieman erilaiselta paistettuna ja tuoreena. 

Nyt hyvä leffa pyörimään, lasi valkoista, villasukat ja viltin alle. 
Ihanaa keskiviikkoiltaa sinulle.
Heidi

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails