perjantai 17. huhtikuuta 2015

Heisin hehkutusta ( ja juomavinkki nro 2)

Montako yritystä vaaditaan valmiin blogikirjoituksen aikaansaamiseksi. Tällä viikolla monta ja monena päivänä. Toivossa kuitenkin eletään, että tämänkertainen sepustus näkisi päivänvalon perjantaina 17.4 :D  Nopeimman piristysruiskeen kodin sisustukseen tuo mielestäni kauniit kukat. Heisi kuuluu niihin ikuisiin ihastuksiin ihanan vihreän värinsä ansiosta. Harsokukka taas elää uutta renesanssia kun sitä ei enää tumpata joka kukkapuskaan kuten joskus aikanaan. Joskus tulee ostettua vain muutamia harsokukkan oksia kun haluan maljakkoon jotain valkoista, ilmavaa, edullista ja pitkäikäistä. 
Ruokahuoneessa eletään edelleenkin vahvasti musta-valko-harmaata kautta. Kuulostaapa pirteältä ja keväiseltä, mutta yksi kukkakimppu keikauttaakin asetelman oikeaan suuntaan, elikkä sinne kevääseen ja kesään.  
Alkuviikosta pyörähdettiin ystävän kanssa Nummelassa ja siellä päädyttiin pienen sattuman saattelemana todella kivaan  sisustus-ja lahjatavaraliikkeeseen, Dekomiin. Siellä oli mainio valikoima sisustustavaraa, muotia ja pieniä herkkuja. Tällä kertaa mukaan tarttui pari pulloa limonaadia. 
Patenttikorkkipullot ja mieluisat maut. Eihän siinä kovin kauan tarvinnut ihmetellä ostopäätöksen kanssa. Ei taida vappuun säilyä nämä(kään) juomat, mutta säilötään näihin simat sitten seuraavaksi. Jos nämä säilyisi juomatta niin sopisivat kivasti vappu piknikille tai brunssille.
Olohuoneesta kuuluu kolmen rimpsessan taisteluääniä. Taitaisi olla aika mennä väliin. Tai jos sittenkin odottelisi vielä hetken.... ja sitten menisi väliin. Tai jos ei jaksaisi mennä väliin ollenkaan, paukuttelis vaan poppareita pari kulhollista ja asettuisi sohvalle odottamaan Voice off Finlandia. Jep, kallistun odottamiseen sekä poppareiden poksutteluun.
Kaikesta huolimatta ja juuri sen takia on ihanaa, että on perjantai. Ei sada enää vettä ja räntää vaakaan vaan aurinko paistaa. Olohuoneessakin hiljeni, peukkuja sille.
Kannattaa pysyä kuulolla, tulossa on kiva arvonta jossa voit voittaa juuri sen mitä haluat eräästä ihanuuksia täynnä olevasta  nettikaupasta :)

Leppoisaa perjantai-iltaa sinulle.
Heidi

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails