tiistai 14. lokakuuta 2014

Ilonaiheita


  Ihanaa kun aurinko vielä vilahtelee kirkkaana taivaalta ja olohuone kylpee valossa ja viimeviikolla ostetut ruusut jaksaa vielä kukkia.  
Sohvalla tyynyt ja viltit on aina enemmän mullinmallin kuin järjestyksessä, mutta kaikki tuntuu viihtyvän. Olkoon se siis tärkeysjärjestyksessä ykkönen, kakkosena tulkoon ne siistissä järjestyksessä oleva tyynyt ja viltit.
Kohta voi nostaa joululehdet lehtipinon päällimmäisiksi ja samalla kai sieltä voisi muutaman lehden myös karsia. Vaikka kohta  alimmat lehdet taitaa olla retroa ja vintagea ja sisustusideat ovat lähteneet uudelleen kiertoon. Ja eipä käy vanhassa talossa nurkasta veto kun lehtipinot eristää sen tehokkaasti :)
Kadun vaahteroissa toistuu olohuoneen ikkunoiden keltainen vielä hetken aikaa.
Illan hämärtyessä on ihana polttaa kynttilöitä ja kaapissa odottaisi myös jo glögi, jokohan sitä kohta voisi lämmittää. Viimeistään viikonloppuna haravointitalkoissa. Tällä hetkellä poskia lämmittää tymäkästi inkiväärillä maustettu vihersmoothie.
Huomenna piipahdus Helsinkiin, veljen kanssa syömään ja turisemaan. Se vasta iloiseksi tekeekin!

Iloista alkanutta viikkoa sinulle.
Heidi

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails