sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Lakanoista ja lakanoiden vierestä

Voihan nenä, että postaukset laahaa taas perässä kuin pulkka hiekkatiellä. No, toiset viikot on vaan kiireempiä kuin toiset ja sille ei vaan mahda mitään :) Jouluun ei ole enää kuin 59 päivää. Toiset huokaisee onnesta (mii tuu!!) ja toiset haluaa kirmaista karkuun kuuraisille pelloille. Vai oliko se palmujen alle....? Kuinka vaan, nämä Maijan ihanat lakanat sopii niin pukin konttiin tai vaikkapa sinne palmujenkin alle. 
Tässä samalla huikkaan kiitokset kaikille eilen tapaamilleni blogisiskoille. Aika leppoisa meininki ja iloinen puheensorina täytti Ravintola Sipulin talvipuutarhan. Omat mehut oli kyllä puserrettu niin loppuun kuluneesta viikosta johtuen, että ihan iloisin mielin lähdin junalla kotiin take away-sushien ja uuden joululehden kanssa. Tänään päivällä tuntuu olevan mittaa kellon siirtojen johdosta vaikka kuinka. Kohta voikin sytytellä kynttilät, alkaa jo kummasti hämärtää eikä kello ole vielä neljääkään. Koko päivä on mennyt iloisesti pyjamassa (kylläkyllä:D)nautiskellen lasillisen hyvää viiniä, välillä sohvalla löhöillen murupullat kainalossa ja kokaten. Sunnuntait ilman suunnitelmia on kyllä ihania. 

Ihanaa sunnuntaita sinulle, muistithan siirtää kelloa juhannusta kohden.
Heidi

4 kommenttia:

  1. Oli kiva päivä, muiden bloggaajien tapaaminen olikin päivän parasta antia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka moi Lumo :) Totta, muita bloggaajia on aina mukava tavata :)

      Poista
  2. Ihanat lakanat. Tuo punainen varsinki...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Katarooma :) Toi punainen on kyllä todentotta herkullinen :D

      Poista

Ilahdun jättämästäsi kommentista ♥

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails