lauantai 23. elokuuta 2014

Olohuone

Olohuoneen muutos alkoi puolivahingossa, mutta niinpä ne mukavimmat jutut yleensäkin alkavat. Ja itse asiassa siellä ei vaihtunut kuin sohva joka on entiseen nähden noin puolitoistakertainen. Siitähän alkoikin sellainen  huonekalujen pyörittely että kerkesin sitä pariinkin otteeseen huokailemaan instan puolella. Mutta sohva löysi paikkansa, tv vaihtoi seinää kaikesta vastustelusta huolimatta, lipastot hivutettiin toiselle seinälle, yksi iso tuoli vaihtoi kotia, blogisohva vaihtoi omistajaa, tauluja siirrettiin seinältä toiselle ja taas takaisin. Alemmissa kuvissa olevat rautalankatuolit saivat sentään jäädä ja samaan hengenvetoon todettiin, että kait tän parketinkin voisi maalata. Jep, jep... Sisustus on selkeästi muuttumassa tummemmaksi ja selkeämmäksi. Isomman sohvan myötä olohuoneen koko on nyt tullut paremmin hyödynnettyä. Aikaisemmin siinä on ollut oikeastaan kaksi erillistä puolta. Toinen kalustettu ja toinen lähes tyhjillään, leikkitilana.  Hempeys, pitsit ja röyhelöt ovat  saaneet  väistyä. Noinkohan ne olisi viimeisetkin raskaushormonit hävinneet aivoista pyörimästä..... Ihanaa on, kun mahdutaan kaikki viisi sohvalle ristiin rastiin rötköttämään jos siltä tuntuu ja vielä jää Carmen-killerollekkin tilaa jos kisulista alkaa tuntua siltä, että pitää päästä rapsutettavaksi. Aika pesä tämä uusi kaluste. Vähemmän rajattuja kuvia tulee kun kaikki on lopullisesti paikoillaan. Täällä olohuoneessa pyörii edelleen myös niitä ei niin toivottuja asioita,kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi kolme viikkoa sitten. 



 Mulle napsahti iltapalahuki tex mex 
hengessä :) Teille kaikille ihanille toivottelen oikein rentouttavaa lauantai-iltaa!
Heidi

19 kommenttia:

  1. Kaunis olohuone, mielettömän hienot värit :)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Ilona :) Nuo keltaiset seinät piristää mua aina vaan :)

      Poista
  3. Joo, voisi kuvitella, että nuo seinät tuo aurinkoa talveenkin :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Karo-Liina :) Tuovat kyllä ja tuota keltaista väriä on hauska seurata valon vaihtuessa :)

      Poista
  4. Iiiihanat nuo "rautalankaiset" nojatuolit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Siina, tykkätään niistä hurjasti itsekkin :)

      Poista
  5. Hei!

    Törmäsin tällä viikolla ensimmäistä kertaa kotikuviisi. Teillä kaunis ja ihanan värikäs koti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Kirpparikeiju :) Kiitos oikein paljon :)

      Poista
  6. Näyttääpä todella hyvältä! Leppoisaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannele, sunnuntai-illat on ihan parhaita ♥

      Poista
  7. Kyllä vaan, buenolta näyttää! Selkeää ja graafista, sekä tuo keltsu seinä saa iloiselle mielelle :)

    Mukavaa sunnuntain jatkoa toivottelen puolestani minä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Teija ja paljon kiitoksia :D Oikein ihanan leppoisaa sunnuntai-illan jatkoa sinnekkin ♥

      Poista
  8. Ihanan pirteän näköistä! Ja onpa hauskat nuo nojatuolit. Mistä tuollaiset?
    http://kotihiirivarvikossa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Marru ja kiitos :) Rautalankatuolit on ostettu aikanaan kirppikseltä ja ovat kuulemma Ikean kasari tuotantoa. Itse en ole niitä kuitenkaan onnistunut jäljittämään :D

      Poista

Ilahdun jättämästäsi kommentista ♥

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails