perjantai 31. maaliskuuta 2017

Mehusta on moneksi

Yhteistyössä Pentik| Kesän ja kevään juhlat kutittelee jo kielellä. Itse odotan jo malttamattomana ensimmäisiä sunnuntaibrunsseja terassilla jonka kruunaa raikas mansikka-raparperi moctail tai herkullinen sorbetti mimosa. Tämänkertaiset juomat valmistin Pentikin mansikka-raparperimehua pohjalla käyttäen. Kummatkin juomat on todella nopeita valmistaa, mutta hiukan joutuu tekemään esivalmisteluita. Mutta kun ne on tehty ja pakkasesta löytyy tästä lähtien (ainakin kesän loppuun asti) mansikka-raparperimehusta tehtyä  sorbettia ja mehusta tehtyjä jääpaloja joista saa "sohjoa" niin vaativin osuus kevään ja kesän brunsseilla, piknikeillä ja juhlissa on korkin kiertäminen auki. 
Mansikka-raparperisorbetti
1 1/2 dl mansikka-raparperimehua
250 g pakastemansikoita
3/4 dl glukoosisiirappia
2 isoa tai 3pientä valkuaista
1/2 dl sokeria
Kiehauta mehu, mansikat sekä sokeri niin, että mansikat hieman sulavat. Soseuta sauvasekoittimella ja lisää glukoosisiirappi. Anna jäähtyä vähintään jääkaappikylmäksi.
Vatkaa valkuaiset sekä sokeri kovaksi vaahdoksi ja anna viiletä jääkaapissa.
Sekoita marenkivaahto ja mehu-mansikkaseos huolellisesti keskenään, tarkista tässä vaiheessa haluatko lisätä vielä vähän sokeria.
Siirrä massa pakastimeen ja anna jäähtyä vähintään viiden tunnin ajan välillä sekoittaen.
Kun sorbetti on valmista käytettäväksi niin ota siitä palloja lusikalla tai jäätelökauhalla lasin pohjalle ja kaada päälle kuplivaa. Itse suosin kuivaa cavaa tai proseccoa koska sorbetti on itsessään jo aika makeaa. Alkoholittoman mimosan saa kaatamalla pallon päälle vaikka spriteä tai ruusujuomaa.
Moctailit on ilahduttavasti kotiutuneen meidän juhlajuomien joukkoon ja sehän jos jokin on todella mahtavaa. Pillit, hedelmät ja marjat tuovat lisäväriä ja raikkautta. Tätä juomaa tehdessä mielessä oli etenkin lasten suosimat jäähilejuomat (tunnustettakoon että hiukan myös caipiroska). Pakastin mehua hiukan isomassa rasiassa. Noin sentin paksuinen jääpala sulaa mukavan nopeasti sellaiseksi että sen saa rikottua haarukalla sohjoksi. Nyrkkisääntönä toimii hyvin se, että lasiin laitetaan puolet sohjoa ja puolet jotain muuta, spriteä tai kivennäisvettä. Raikasta ja viilentää takuuvarmasti kuumana kesäpäivänä. 

Onneksi koneen äärellä voi haaveilla keväisistä keleistä ja kesäisistä juomista. Säätiedotusten perusteella huomenna kaivetaan lumikolat ja pulkat takaisin esille. Onneksi ollaan jo ihan kohta huhtikuussa ja näiden on pakko olla jo ainakin melkein viimeiset lumisateet. Onhan? 
Näistä driksuloista vielä sen verran, että mikä sinun lempijuoma on kevään tai kesän juhlissa. Onko se perinteinen kupliva vai jotain ihan muuta?
Toivottelenpa tässä samalla ihanaa perjantaita kun sen puolella jo ollaan ja oikein rentouttavaa viikonloppua ihan jokaiselle.
Heidi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun jättämästäsi kommentista ♥

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails