keskiviikko 6. toukokuuta 2015

En tahdo kuuta taivaalta

...kuin kerran vuoteen lauleskelee Mikki Egotripin biisissä Nopeimmat junat. Oman kuuni olen löytänyt uudelleen sohvaperunan juoksukoulun kautta, ja itse asiassa juurikin tänään, viidennellä viikolla. Kun tunsin hien virtaavan selässä ja hikikarpaloiden noustessa otsalle. Vielä on matkaa, mutta maltilla mennään, kerrankin säntillisesti ohjeiden mukaan.  Lonkan kireä lihaskalvo on edelleenkin kireä, mutta jostain syystä lönköttely on enemmän sen mieleen kuin reipas kävely. Askelluksen täytyy olla todella erilaista kävelyn ja juoksun välillä. Kuvathan ei sinänsä liity tähän juoksemiseen mitenkään, mutta arjen pieniä onnenhetkiä kuitenkin. 
Vaari opetti lapset pelaamaan shakkia. Onneksi en kerennyt liimailla nappuloita purkin kansiin ja sprayailemaan niitä. 
Tuore kala tekee mut aina onnelliseksi, suolaa ja timjamia, mieluiten melkein raakana ja meren makuisena.
Tämä jokavuotinen taimien kasvattaminen on aina oma lukunsa, onnen ja pettymyksen hetkiä.
Uskollinen vanha ystävä joka osoittaa huomiota erityisesti silloin kun luulet haluavasi olla yksin.
Ihan vaan muistutukseksi, me kaikki olemme♥
Pala pannaria kirkastaa sateisimmankin päivän.
Nämä tassut tassuttelee joka päivä sylissä, vaatii kinkkua aamuisin pöydänjalkaa vasten, raapii terassin ikkunaa, huiskii kissanhiekkaa pitkin kämppää ja sotkee näppärästi neulelangat. Ei uskoisi, aika viattoman näköiset.
Arjen taidetta.
Oi kyllä, kesäpäivä lasissa.
Aamiaismunakas
4 hengelle
5 kananmunaa
5 rkl kylmää vettä
suolaa 
mustapippuria

sekoita kevyesti ja kaada leivinpaperilla vuorattuun vuokaan.

Ripottele täytteeksi mitä kaapeista löytyy, raastettua juustoa, paprikaa, yrttejä, sipulia, kinkkua....
Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia uunista riippuen.
Parsaa, parsaa ja parsaa. Siitä ei vain voi saada tarpeekseen ja nyt on kausikin parhaimmillaan. Nautiskelen parsat ehdottomasti paistettuna. Voi olla, että en enää ikinä keitä parsaa...
Tähän loppuun vinkkaan vielä kohta päättyvästä Second Chance arvonnasta ja kolmen taitavan naisen Pop Up:sta. Jos olet liikkeellä Helsingissä niin kuljeta jalkasi Lasipalatsiin, Akkuna-tilaan. Lisätietoja löydät linkin alta. Ekologista, persoonallista ja laadukasta suomalaista suunnittelua♥ 
Ihanaa viikon jatkoa sinulle, kuullaan taas ja kiva kun poikkesit täällä.
Heidi

2 kommenttia:

  1. Myös minun herkku, timjami! Voisin laittaa sitä joka ruokaan. Ja taimia laitan joka kevät myös kaupunkikotini parvekkeelle mutta usein niille käy huonosti... tai sitten ne ei ehdi kasvamaan täyteen mittaan kun jo syön ne :)
    Ps. Mullakin pieni arvonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka 60luku :) Timjami, niin parasta ♥ Niitä saakin olla aina monta purkkia vierekkäin kun sitä innostuu saksimaan ruokaan kuin ruokaan :) Tulenkin tästä samointein kurkkaamaan :)

      Poista

Ilahdun jättämästäsi kommentista ♥

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails