torstai 26. helmikuuta 2015

Arki rullaa

Hei ihanat, pitkästä aikaa! Aika haipakkaa meni lomaviikko ja todella vauhdikkaasti tuntuu tämä arkikin taas rullaavan. Ihanaa kun ohjelmatoimistona ei tarvitsekaan olla koko ajan äiti vaan normi harrastukset on pyörähtäneet taas käyntiin. Kerkiää taas omienkin juttujen pariin :)
En yleensä laukkaa kukkakauppaan heti alkuviikosta, mutta nyt se tuntui oikein sopivalta ajatukselta pehmentämään arjen alkua. Ja minkälaisia jaloleinikkejä sieltä sitten löytyikään. Aika mielettömiä sanoisin.
Tällä viikolla vietettiin ystävän syntymäpäivää Fifty Shades of Grey leffan merkeissä joka oli itseasiassa parempi mitä uskalsin odottaa ensimmäistäkään kirjaa lukematta. Nyt on tosin kirjat tilauksessa ja jatko-osia odotellessa ;) Aiemmin sairastellesani sain pahan Benedict Cumberbatch pureman kun katselin kaikki Uusi Sherlock sarjan jaksot putkeen. Nyt onkin seuraavana leffalistalla ehdottomasti The Imitation Game. Samoin kiinnostaisi Puolassa syntyneen ja Varsovassa kasvaneen ohjaaja Pavel Pawlikowskin Ida. Yksi harvoista asioista jotka rantautuu tänne meidän piskuiseen periferiaan nopeasti on  elokuvat. Onneksi. Elokuvat kun ovat parhaimmillaan arjen pieniä irtiottoja joista nautin suunnattomasti.
 Huomenna saadaan Mister M:n kanssa nauttia pitkästä aikaa mukavasta ravintolaillasta hyvän ruoan kera joka on pitkästä aikaa myös oikein tervetullutta. Ennen esikoista olimme kerenneet taivaltaa yhteistä matkaa neljätoista vuotta, juhlia, matkustaa tehdä töitä, ottaa talolainaa, remontoida lukemattomia vuosia, ja opiskella. Nyt kun  mittarissa on reilut 25 yhteistä vuotta ja lapsia on kolme, juhlia on vähemmän, matkoja on vähemmän, edelleen ollaan töissä ja Mister M opiskelee, remppaakin riittäisi enemmän kuin omiin tarpeisiin. Onneksi edelleen naurattaa sama yhteinen alatyylinen huumori ja edelleenkin mut hurmataan leveällä hymyllä.
Mutta hei, asiasta kukkakeppiin. Nyt on säätiedotusten mukaan alkamassa terminen kevät, ainakin täällä etelässä. On aivan käsittämätöntä, että kukkapenkeistä puskee lumikelloa ja jouluruusua. Oli aivan pakko käydä stalkkailemassa naapurin kevätkukka tilanne, hahhahhaa... Naapurilla kevätkukat alkaa nousta yleensä noin pari viikkoa aikaisemmin kuin meidän pihalla ja  totta vieköön siellä on talon seinustalla jo narsissit paksussa nupussa odottamassa sitä lämmintä aurinkoa. Viime vuonna käytiin heittämässä talviturkit pääsiäisenä pois ja tänä vuonna vaikuttaisi siltä, että talviturkin heitto aikaistuu huomattavasti, hrrrrr.... Onneksi se on vain nopea juoksu veteen ja pois :D)
Mainiota loppuviikkoa sinulle!
Heidi

16 kommenttia:

  1. Onnea yhteisistä vuosista!
    Kauniit leinikit. Kyllä huomaa, että Suomi on pitkä maa. Meillä on lunta pihassa melkein puoli metriä eli ei vielä vähään aikaan nurmikkoa ole näkyvissä ja olemme Pirkanmaalla. Mökillä Ruovedellä satoi sunnuntaina vielä 20cm lunta lisää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Hanne :) No todellakin, täällä saa kantaa sukset jo kohta talvisäilöön. Lumesta ei ole juuri tietoakaan enää, ellei sitten jostain takavasemmalta tule vielä kunnon takatalvi. Iloista alkavaa viikonloppua :)

      Poista
  2. Ihanat jaloleinikit!

    Ihana iltaa teille, samanlainen huumorintaju kantaa pitkälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Lumo :) Noita leinikkejä ei voi olla katselematta, tuntuu kuin ne olisi joka päivä hiukan erillaiset :)
      Samanlainen huumorintaju kyllä kantaa pitkälle ja monen vaikeankin asian yli. Eiköhän tästä oikein mukava ilta kehkeydy, hyvää ruokaa, hyvää seuraa ja huonot jutut ;) Iloista viikonloppua sinulle!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Moikka MarikaH, tykkään kanssa kovasti :) Iloa viikonloppuun!

      Poista
  4. Upeat kuvat ja ihanat leinikit! Eihän tämä kukkahullu meinaa täällä penkissä pysyä...ilman tätä flunssakuumetta olisin jo varmaan matkalla kukkakauppaan ; ) Hienoa, onnea yhteisistä vuosista! Yhteinen historia on arvokas asia. Meilläkin vuosia yli kaksikymmentä, lapsia kolme, remppaa riittää jne...tutulta kuulostaa siis :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Päivi ja onnea myös teille :) Toivottavasti flunssasi on jo helpottunut ja olet jo päässyt kukkaostoksille. Kyllä yhteinen aika on arvokasta ja sitä on hyvä joskus aika ajoin hyvä pysähtyä ajattelemaan, ei välttämättä kaiken pyörityksessä tule aina ensimmäisenä mieleen :)

      Poista
  5. Onnea 25 vuodesta, aivan huikeaa :)
    Arjessa auttaa (ala)tyylikäs huumori :D Ja kaiken tuon ohella olet vielä ennättänyt bloggailla ja ottamaan upeita kuvia :) olen täällä käynyt mutta nyt vasta on taas rennompaa aikaa, että ehtii vähän viestiäkin jättää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka AK, eipä meinaa itsekkään uskoa kun enimmäkseen olo on kuin 25:lla ;D Kiitos kauniista sanoistasi ja kiva kun poikkeat täällä ♥

      Poista
  6. Onnea yhteisistä vuosista! Ihanat on kukat! Upeat värit. Täällä on lunta vielä yllin kyllin, ei vielä tietoakaan paljastuvista kukkapenkeistä. Lumi on roskaista ja rapaista, ihan rumaa kaikkialla. Mutta kyllä se kevät vielä joskus tulee, varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Piupau ja kiitos paljon :) Täällä on kyllä ihan käsittämättömät vesikelit. Tänääkin taivaalta ropsii vettä, lumikellot kukkii ja tuoksukuusamassa lehdet tekee tuloaan. Kevät tulee, se on varma ♥

      Poista
  7. Olipas ihania kuvia! Noita leinikkejä hankin meillekin ystävänpäivänä ja kestivät kyllä tosi kauan, ja ovat kauniita :)
    Mukavaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Susanna ja kiitos :) On kyllä todella kestäviä, meilläkin ne ilahduttaa edelleen maljakossa :) Iloista alkanutta viikkoa sinullekin♥

      Poista
  8. Oi mitkä kukat! Mähän löysin aika samanlaisia viime(?) vuonna.. ne olivat jotenkin ihan uskomattoman näköisiä. Vielä ei ole tänä vuonna tuollaisia täällä suunnalla näkynyt. Enkä pahus löydä papukaijatulppaaneitakaan nyt mistään?!

    Hih, huvitti lukea tuo kuvauksesi teidän elämästä - ihan kuin mun näppikseltä ja meidän elämästä :D Yhteistä taivallusta takana tosin vasta 24 vuotta ;) Mutta mekin ennätettiin matkustaa ja rempata kaksistaan 13 vuotta ennen tätä nykyistä aikaa kun aika on kortilla ja rahatkin aina lopussa - ja tosiaan, rempattavaa riittäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Marja :) En ole muuten täälläkään suunnalla törmännyt papukaijatulppaaneihin, enkä kyllä muihinkaan erikoisuuksiin tänä vuonna. Voi vitsit, eikö tämä ajankulu olekkin ihmeellisti. Ja raha...... on sitä joskus ollut tuhlattavaksi, hahahhaa :)

      Poista

Ilahdun jättämästäsi kommentista ♥

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails