keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Loppiaisena

Loppiainen kuluu meillä perinteisesti miehen syntymäpäiviä vietellessä ja mikäs sen mukavampaa tapaa viettää vapaita kuin tavata läheisiä ihmisiä. Joulun tuhtien makujen jälkeen makuaisti suorastaan huutaa jotain raikasta. Miehen toivelistalla on yleensä perinteinen kinuskikakku, mutta kun sain tällä kertaa valita kakun niin päädyin Linda Lomelinon Täydelliset täytekakut kirjasta löytyneeseen unelmaiseen sitruunakakkuun.Aivan päinvastaiseen suuntaan siis. Kakusta tuli makean raikas ja sitruunainen, kuten nimikin jo antoi odottaa. Lisäksi tehtiin toast skagen hyytelökakku hölskykurkku kuutioilla, reippaasti chocolate chip cookieita ja pieniä slow food pitsoja. Pitsapohja kohoaa uunissa kauniiksi taskuiksi joten ajattelin kokeilla samasta taikinasta tehdä joku päivä pitaleipiä. Olisiko teillä jotain kivoja täyte ehdotuksia? 

Tänään on arki polkaistu kunnolla käyntiin ja pitkästä aikaa herätty kellon soittoon. Hiukan levoton yö takana yhdellä jos toisella. Taisi olla jännitystä ilmassa, että herätäänkö kelloon laisinkaan. Illalla puheissa vilahteli että ei voisi vähmpää kiinostaa kouluun meneminen, mutta aamulla se oli jo vaihtunut siihen että on tosi kiva taas nähdä kavereita. Ei muuta kuin otetaan taas arki ja rytmitetty elämä haltuun kaiken löysäilyn jälkeen. Ja eiköhän ensi yönä nukuta jo tosi makoisasti.
Rennon letkeää keskiviikkoa sinulle.

Heidi

6 kommenttia:

  1. Oi kuinka ihanat ja herkulliset kuvat :)

    VastaaPoista
  2. Uusi lukija ilmoittautuu riveihisi. Taisinkin olla tasan tuhannes lukija, hih... Huikea määrä, mutta en ihmettele. Sinulla on tosi kiva blogi ♥ Mielettömiä leivontajuttuja olet tehnyt nytkin miehesi synttäreille ja kuvatkin ovat tosi kauniita ♥

    VastaaPoista
  3. Hei Krisse ja tervetuloa lukijaksi :) Kiitos kauniista sanoistasi ja toivottavasti viihdyt seurassani ♥

    VastaaPoista
  4. Hei, törmäsin blogiisi etsiessäni kommentteja unelmaisesta sitruunakakusta. Ajatuksena olisi tehdä kakku viikonloppuna miehelle syntymäpäiväkakuksi. Onko kakku kuinka kirpakka? Sitruunaa tuntui äkkiseltään tulevan aika paljon. :)
    T; uusi lukija Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Johanna :) Tämä tulee nyt auttamattoman myöhään, mutta kakku oli ihanan sitruunainen. Ei liian kirpakka, eikä liian makea :)

      Poista

Ilahdun jättämästäsi kommentista ♥

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails