lauantai 8. marraskuuta 2014

Visiitillä osa 1

Voihan mitä houkutuksia. Tammisaaressa on ihana poiketa monestakin syystä, mutta sinne kun menee kannattaa ehdottomasti poiketa myös Karinin luotsaamaan DesignWestiin. Iloinen ja värikäs tunnelma sekä sydämellä valittuja juttuja. Toisin sanoen aivan omistajansa näköinen kauppa. Nyt joulun alla hyllyille ja nettikauppaan ilmestyy enenevässä määrin myös jouluisia juttuja. Greengaten lattemuki on ollut oma kestosuosikki juurikin sen takia, että sen ympärille on mukava kietoa palelevat sormet. Ja onhan se riittävän isokin, pari mukillista kahvia aamulla kuittaa mukavasti univelat. Voin kuitenkin kuvitella, että tämä korvallinen lattemuki ilahduttaa hyvinkin montaa kuumien juomien ystävää. Uusia ja uusvanhojakin kuoseja näytti olevan. Punainen näyttää taas niin herkulliselta.
Irislights pallovalosarja löytyykin aika monesta kodista, kuten myös allekirjoittaneen. Meillä on valkoiset ja niitä käytetään ympärivuotisesti, arjessa ja juhlassa. Veljeltä taas löytyy valosarja kaikissa iloisissa väreissä, ihana sekin.
TineK:n tuikkukippoja oli hyllyillä monenlaisia. Pilkkuja, muistaakseni raitaa ja tähtiä. Niin ja fasetteja tietenkin, kaikissa kauniissa väreissä.

Hauskoja peltirasioita lapsille ja lapsenmielisille. Kun  kaikkea ei halua piilottaa kaappeihin ne voi sujauttaa piiloon iloiseen peltirasiaan. Rasiota löytyy niin näkkärille, jauhoille, pumpulipuikoille, vanulapuille, kekseille, kahvikapseleille, kaakaolle, maitohampaille ja vaikka mille.
Pip Studion astioissa hehkuu kesä ympäri vuoden. Keltaisen, turkoosin ja pinkin yhdistelmä on niin syötävän herkullinen.
TineK:n keramiikka on muodoiltaan kauniin pehmeää, lempeää, hieman korutonta ja samalla hyvinkin koristeellista. Tämä siniharmaa sävy  tuntuu näin harmaina päivinä jotenkin sykähdyttävältä, pehmeältä ja turvalliselta.
Kaikkien näiden ihanuuksien keskellä ihastuin aivan suunnattomasti Greengaten mustiin puulusikoihin. Kukapa olisi arvannut että Greengate ja TineK paiskaa näin kauniisti kättä jonain päivanä. Kuin toisilleen luodut.
Löytyipä DesignWestistä todella kaunis TineK:n adventtikynttelikkökin. Voi joulu sentään, sieltä se tulee taas nopeammin kuin uskaltaa edes toivoa. Ihanaa.
Tässä tällainen kuvakavalkaadi tällä kertaa, lisää on tulossa. Mutta ei kaikkia herkkuja yhdellä kertaa. Niin mä ainakin sanon aina omille lapsille ;)

Suloista lauantai-iltaa sinulle.
Heidi

4 kommenttia:

  1. Mää haaveilen näistä astioista ja ihanista esineistä... Niin hurmaavia kaikki tyynni! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Katarooma :) ihania on, TineK:n astioihin en ole langennut vielä (onneksi :)) Noita Gg;n lattemukeja onkin jokunen kerääntynyt, kaikki onkin iloisesti erilaisia :) iloista viikonlopun jatkoa :)

      Poista
  2. danke für die tollen bilder!!! liebe grüße und ein schönes wochenende von angie aus deutschland

    VastaaPoista
  3. Thank you Angie. Have a nice sunday :)

    VastaaPoista

Ilahdun jättämästäsi kommentista ♥

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails