keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Vinksin vonksin

ja heikun keikun! Paneelit kaipaa maalia ja oksalakkaa. Tämä(kin) pisti silmään vasta kuvaa katsellessa. Ei käy vanhassa talossa aika pitkäksi. Parhaillaan poden pientä luopumisen tuskaa kun makkarista ollaan jakamassa kahdelle vanhemmalle pienet omat sopet. Ajateltiin ensin jakaa huone kaappien avulla ja sitten jäädä seurailemaan tilannetta että kuinka paljon yksityisyyttä nämä pikku tatit oikeasti kaipaavat. Parhaillaan tuntuu, että ei juuri lainkaan. Läksyt kokoonnutaan tekemään aina saman pöydän ääreen ja muutenkin kyhnätään kylki kyljessä kiinni pelaillen, leikkien ja kaiken maailman temppuja tehden. Itse vastaavasti ajateltiin muuttaa tyttöjen yhteinen huone meidän makkariksi joka sitten taas vastaavasti vaatii pikkuisen isomman remontin. Kaappeja joudutaan poistamaan ja rakentamaan uusiksi, että sänky saadaan paikoilleen. Siis sille ainoalle paikalle, että huoneeseen pääsee kunnolla sisälle ;) Samalla tulee hiukan katon laittoa, lattian ja seinien maalaamista. Plussaa on se, että tyttöjen huone on kesällä pimein ja viilein. Ei sitten ehkä kuitenkaan ihan huono vaihtokauppa....ehkä :D
Muistuttelisin vielä samalla Beloved arvonnasta johon voit osallistua vielä 9.3 saakka. Onnea matkaan!

Ihanaa iltaa sinulle!
Heidi

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails