tiistai 24. toukokuuta 2011

Purkkeja ja parsaa

Tälle viikolle on mahtunut jo monta asiaa joita on tehty ensimmäistä kertaa tänä keväänä tai ylipäätänsä ikinä vaikka ei olla vielä puolessa välissäkään :)
On kerätty ensimmäiset raparperit ja tehty valkosuklaa raparperipiirakkaa, respti on tulossa :) Syöty kevään ensimmäiset parsat, nam. Kokeilin tällä kertaa paistetun haloumi -juuston kanssa ja toimi yllättävän hyvin. Ensimmäisen kerran löytyi myös kolme Riihimäen lasipurkkia joissa oli ehjät ja hyväkuntoiset kannet. Nämä kolme purkkia heltisi alle kahden euron :)
Tänään oli esikoisen eskarin päättäjäiset. Ihanaa iloa ja riemua.
 Kotona  hiipi pieni suru puseroon. Tuleva ero ystävistä tekee pienen mielen haikeaksi. Voi nuppusta, ei ole kasvaminen kivutonta. Tänään hoivataan ihmisen taimia ja jätetään puutarhassa tepastelu toiseen päivään :)




   


Ihanaa alkanutta viikoa sinulle
Heidi

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails