maanantai 6. syyskuuta 2010

Lauantaina...

Oli ihanaa istua ystävien kanssa kiireetöntä iltaa. Kattaa pitkästä aikaa vähän kauniimmin. Syödä hyvin ja nauttia viinistä.
Pitkän pellavaliinan virkaa hoiti kappa jonka rutistelin entistäkin ryppyisemmäksi.
Pihalta kiviä, järvestä kaisloja ja laatikoiden pohjalta punaisia lyhtyjä.






Tuolinselkämykseen  sidoin pyyhkeen ja siihen ravunsyötiohjeen.
Lasinpitimetkin pääsivät  tuikkukipoiksi.


Juustokeittoa
4:lle hengelle

1-2 rkl margariinia tai voita
pieni sipuli tai purjo
3 rkl vehnäjauhoja
1 1/4 l lihalientä
munankeltuainen
1 dl kermaa tai maitoa
2-3 dl juustoraastetta

Rasva ja hienoksi silputtu sipuli kuullotetaan kattilassa, lisää vehnäjauhot, ohenna lihaliemellä ja keitetään muutamia minuutteja. Vatkattu munankeltuainen, kerma ja juusto lisätään keittoon, jonka jälkeen se vain kiehautetaan. Lisää suolaa tarvittaessa.




Lasten pöytä katettiin samalla teemalla mutta värikkäämmin. Raidallinen lahjapaperi pöytäliinana ja
eripariset pienet kahvikupit keittokulhoina.


Voisin elää pelkillä merenelävillä :)


Niin hävisi lauantaiaamuna päätään nostava kuume, flunssa tuntui heti sunnuntaiaamuna siedettävältä ja syysväsymys oli tipotiessään kuin taikaiskusta.
 Naurulla ja hyvällä seuralla on selkeästi parantava vaikutus :)

Oikein hyvää alkavaa viikkoa sinulle!

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails