torstai 21. marraskuuta 2013

Keittiöön

on  tulossa pientä kasvojen kohotusta joka olisi tietysti saanut olla mieluiten valmiina jo viime jouluna. Tosi kiva jos se valmistuu täksi jouluksi ;) Astiakaappi/kuivauskaappi ja mikrokaappi on jo poistettu seinältä, samoin laatat samaiselta seinältä. Tästä olikin jo pieni sneak peek naamakirjassa . Kaappien tilalle laitetaan avohyllyjä, lisää valoa ja valkoista 10*10 cm tai 15*15 cm laattaa mustilla saumoilla. Laatan koosta on vielä hiukan neuvottelut kesken, samoin saumojen väristä. Tikkurilan Tunto maalit on meille tuttu juttu entuudestaan kun maalattiin ruokahuonetta. Silloin valikoitui väreiksi liitu ja maitokahvin ruskea. Nyt keittiön värit siirretään myös ruokahuneeseen. Oman puhtaan maalikerroksensa tulee saamaan kaikki pinnat katosta lattiaan. Seiniin on kuitenkin valikoitunut nämä kaksi, X 497 Laava ja J 487 Dolomiitti joista laavaa laitetaan pohjalle ja dolomiittia päälle. Päälimmäinen kerros käsitellään metallilastalla niin, että alta tulee tummempaa väriä esille. Tavoitteena mahdollisimman betonimainen/kivimäinen pinta. Uuden tekniikan opettelua tarjolla, se jos mikä on niin kivaa :) Nämä alla olevat kuvat olen kerännyt itselleni "muistilapuiksi" ja fiiliskuviksi.Peruskarttaa jonka päälle rakentaa pienesti uutta. Rönsylevällä luonteella on hyvä olla selkeä päämäärä ja etenkin se muistilappu joka muistuttaa siitä :)  


Iloa loppuviikkoon!
Heidi


6 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä :-) laitahan kuvia sitten lopputuloksesta, kiva olis nähdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Hilu :) Kyllä vaan, samoin edistymisestä sitä mukaa kun saan kuvia räpsittyä :)

      Poista
  2. Lopputulosta odotellaan täälläkin! Ihania nuo "muistilappukuvat", hieno tunnelma niissä kaikissa.

    VastaaPoista
  3. Moikka AnuElina :) Nyt täytyy vaan tulostaa kuvat keittiön seinälle. Kuvia laittelen kyllä. Ensin taitaa vaan tulla vähän rempparomantiikkaa :D

    VastaaPoista
  4. Moikka, me tilattiin tuota kallolaattaa Bussogalta Espanjasta. Palvelu pelasi loistavasti. Onneksi silti tilattiin ajoissa, sillä tehdas oli juuri yli kuukauden kiinni. Ihan vaan huomautuksena on pakko mainita, että pohjaväri kalloissa ei ole kovin valkoinen vaan aika kellertävä. Meille tulee vessaan aika vanhahtava tunnelma muutenkin joten se ei haittaa, mutta jos odottaa ihan valkoista niin pettyy kyllä.

    Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Laura :) Hauska kuulla, että palvelu pelaa, niillä on aikas huikeita muitakin juttuja :D Ja kiva, että mainitsit tuosta keltaisuudesta, muistuttaako se mielestäsi enemmän luonnonvalkoista?

      Poista

Ilahdun jättämästäsi kommentista ♥

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails