torstai 13. syyskuuta 2012

Viikuna-laakerinlehti hillo

Taannoiselta Ruotsin matkalta jäi laivan jälkiruokapöydästä makumuistoja jotka halusin purkittaa itselleni talteen. Pitkän googlettamisen jälkeen en löytänyt viikuna-laakerinlehti hillon ohjetta, joten ei muuta kuin kauha kauniiseen käteen. Mielessä läikehti jo kuinka kauniita kuvia itse viikunoista saisi. Ne muutamat viikunat, jotka täältä taivaassa säätävän sedän selän takaa löysin olivat jo homeessa, joten tyytyminen oli kuivattuihin hedelmiin. Mutta oikein hienosti onnistui niistäkin.
 


VIIKUNA -LAAKERINLEHTI HILLO
 
400 g kuivattuja viikunoita
2-3 dl vettä (lisää tarpeen mukaan)
4 pientä laaketinlehteä
170 g hillosokeria
 
 
Pilko viikunat pieniksi kuutioiksi ja laita kattilaan. Lisää laakerinlehdet ja vesi. Anna kiehua hiljalleen 10-15 minuuttia, sekoita välillä varovasti. Nosta laakerinlehdet pois ja soseuta sauvasekoittimella. Laita laakerinlehdet takaisin. Lisää hillosokeri kokoajan sekoittaen. Kuumenna hitaasti kiehuvaksi ja anna hillon kiehua kevyesti 10 - 15 minuuttia. Sekoita välillä.
 

 
Ihanaa juustojen kanssa ja eikä hassumpaa lettujenkaan kaverina. Tyttöjen luonnehdinta hillosta oli seuraava: hunajaista, rusinaista, karkkimaista....  :) Meiltä tätä taitaa löytyä tänä vuonna ainakin joulupöydästä.
 

 
Heidi



LinkWithin

Related Posts with Thumbnails