perjantai 20. huhtikuuta 2012

Uuden oppiminen


on hauskaa ja vielä hauskemmaksi sen tekee innostava ja asiastaan innostunut opettaja. Olin eilen Canonin järjestämällä tuotekuvauskurssilla ja ei voi kuin todeta, että kamerakuume sysätään syrjään ja opiskellaan tämän hetkinen digijärkkäri nyt ensin oikein perusteellisesti. Chilit matkasivat mukaan Helsinkiin kuvattavaksi kun olivat muutenkin sinnepäin menossa. Sopivan hottia matkaseuraa kun Helsingissä ajaminen kostuttaa muutenkin kämmenet ja nostattaa sykettä. 
Pienen teoriaosuuden jälkeen "rakennettiin" pieni kotistudio valkoisesta A4:sta. Oikein näpsäkkä pienten asioiden kuvaamiseen muuten.  Niin paljon tuli kokeiltua eri asetuksia, että en kyllä tähän hätään enää muista mitä tuli minkäkin kuvan kohdalla tehtyä, mutta ensimmäisestä olen varma. Tässä jäi valkotasapainon säätö tekemättä. Chilien Hot or Not kisassa nämä jäisivät ehdottomasti sinne kauas Not osastolle. Paljon epätarkkuutta, suttua ja huttua löytyy näistä kuvista vaikka valaistus oli kokoajan sama. Ei ole helppo laji tämä valokuvauskaan :) Onneksi on myös olemassa elämää helpottavat kuvankäsittelyohjelmat olemassa joilla saa kuvaan lisättyä terävyyttä, syvyyttä, kontrastia, pehmeyttä tai mitä asioita nyt oikeastaan haluaakin korostaa tai häivyttää. Toivottavasti voin tästä lähtien tarjota entistäkin parempi kuvia teidä iloksenne (jos näitä chili kuvia ei lasketa mukaan, heh :)).  Tänään olenkin jo muistellut eilisiä oppeja ja siirtänyt ne käytäntöön RAW muodossa. Kiitos Canonille, Valpurille ja Pekalle innostavasta iltapäivästä. 









 ♥
Heidi





6 kommenttia:

  1. Minua harmittaa, kun en päässytkään tulemaan. Olin ilmoittautunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, toivottavasti ensikerralla sitten :)

      Poista
  2. Moi Heidi. Mielenkiintoisella kurssilla olet käynyt. Ja innostuneella vetäjällä on kyllä suuri vaikutus siihen, miten itse innostuu opittavasta asiasta ja mitä jää kurssista käteen...

    Valkotasapaino on kyllä tärkeä juttu kuvaamisessa, vaikka kuvankäsittelylläkin voi onneksi tehdä lähes ihmeitä ;-) Mä kuvasin kans pitkään pelkästään Jpeg-muodossa, kunnes jossain kohtaa tajusin, että kyllä ne RAW-kuvat vaan on ihan eri juttu. Niitä kun voi Photarissa muokata ihan eri tavalla.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, oli kyllä ja aika lensi kuin siivillä. Tänään oon sitten koitanut jäsennellä päässä kaiken kuuleman niin, että sinne jotain tarttuisikin :) Jpeg:nä olen kuvannut kanssa kaiken tähän asti, mutta nyt on aika kokeilla tätä RAW:lla kuvaamista.Nyt jäi kyllä aikas kauhea palo että pitäis äkkiä oppia lisää! Oikein mukavaa viikonloppua sinnekin päin :)

      Poista
  3. Vitsit, tuollainen kurssi olisi niin kiinnostava ja tekisi niin hyvää...! Mistä te moisia kursseja bongaatte? Vai bongaako Canon sinne bloggaajia? Hitsit, minä päivittäin olen töissä tekemisissä Canonin(kin) tuotteiden kanssa vaan eipä ole kutsuja sadellut. Hmpfh ;)

    Mutta asiaan, minä kyllä tiedän tuon RAWn mutta en vaan tunnu muistavan kääntää kameraa tuolle asetukselle. Josko nyt muistaisin! Minäkin olen nimittäin aina kuvannut jpeg-muodossa...

    Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä oikein kiinnostava ja nyt pitäisikin saada hetikohta ja mieluiten jo eilen paljon lisää tietoa :D Kurssilla olin Canonin kutsumana. RAW:lle käänsin minäkin samantien, ettei vaan pääsisi unohtumaan koko homma :)Oikein leppoisaa viikonloppua sinullekin!

      Poista

Ilahdun jättämästäsi kommentista ♥

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails