torstai 12. huhtikuuta 2012

Ensimmäistä kertaa

elämässäni sormenpäitä koristaa rakennekynnet. En ollut koskaan ajatellut sellaisia laittavani  enkä nytkään voi sanoa, että tämä mikään hetken mielijohde olisi ollut. Joulukuussa kävi peukalon kynnelle pieni haaveri myyntitelttaa rakentaessa. Kynsi halkesi pystysuunnassa melko syvälle enkä saanut sitä enää kasvamaan siihen pituuteen halkeamatta kuin olisin halunnut. Aina vaan sinnikkäästi halkesi uudestaan. Ja joskus ihmistä vaan harmittaa niinkin pienet asiat kuin vaikka vain peukalon kynsi. Kun peukalon kynttä oli pakosta pidettävä todella lyhyenä niin muutkin kynnet tuli pidettyä lyhyinä mikä oli mielestäni ihan kamalan tylsää. Kuulostaapa turhamaiselta! Nyt kuitenkin on taas oman pituiset ja tuntuiset kynnet sormissa vaikka onkin rakennetut. Tuhannet kiitokset Satu :)



Yksi hauska kuvankäsittelyohjelmakin löytyi. Picasan PicNik lopettaa toimintansa ja vinkkasivat tällaisesta kuvankäsittelyohjelmasta kuin  PicMonkey. Käykäähän kurkkaamassa jos olette kiinnostuneita kuvienne käsittelystä.

Heidi


18 kommenttia:

  1. Kauniin näköiset kynnet. Valkoinen ranskalainen on vaan niin raikkaan näköinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raparperi, olen vieläkin ihan äimänä näistä ja pienen haaverin onnellisesta/kauniista lopputuloksesta :)

      Poista
  2. Ihanat:) Onko noissa hitusen glitteriä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kanssa :) Ihan pikkasen on hopean väristä glitteriä, blig blig ;)

      Poista
  3. Tahtoo kans...noi on ihqut!;). T.nina

    VastaaPoista
  4. Kauniit!
    Minä olen geelauttanu kynsiäni jo yli vuoden.jatkeita minulla ei ole kun omat on niin pitkät:-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnekas sinä! Arvatenkin tähän jää nyt koukkuun :)

      Poista
  5. Nuo ovat mietinnässä, mutta ainankin toistaiseksi laittamatta. Ne ovat hienot :) Iloista viikonlopun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Merja, en olisi minäkään varmaan koskaan ikuna laittanu ilman sitä pikku haaveria:) Mutta kivat ovat :) Oikein iloista loppuviikkoa sinullekin!

      Poista
  6. Upeat kynnet ja ihana blogi sinulla <3 Olen uusi lukijasi, joka päivä käyn kurkkaamassa täällä ja nyt uskaltauduin kommenttia laittamaan..kaunista sunnuntai päivää sinulle <3 Turussa paistaa aurinko, ihanaa! T. yh Turusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, hauskaa että uskaldautuit kommentoimaan ja tuhannet kiitokset. Tänään paistaa aurinko täälläkin :D Iloista sunnuntaita sinulle!

      Poista

Ilahdun jättämästäsi kommentista ♥

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails