sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Salsa & Guacamole

Tässä tätä salsa ohjetta. Runkona käytin Ruokalan sivuilta löytämääni reseptiä. Niin kuin aina, reseptien noudattaminen orjallisesti onnistuu tuskin koskaan. Tässä pari omaa huomiota. Ohjeessa oli  aika reilusti suolaa sekä sokeria joita kumpaakin laitoin huomattavasti vähemmän. Mutta oma suu kertoo parhaiten, kannattaa maistella :)
Tomaateista irtoaa paljon nestettä joten öljyäkin käytin ainoastaan ehkä ruokalusikallisen chilien freesaamiseen puolen desin sijaan.

 

Ainekset

Suluissa ne mitä itse laitoin

4 kypsää tomaattia
2 kpl paprikaa ( punaisia)
1 sipuli
2 kpl punaista chiliä (laitoin neljä enkä lainkaan vihreitä)
1 vihreä chili
3 rkl sokeria (1 1/2 - 2)
1 rkl suolaa ( 1/2 )
2 tl valkopippuria ( 1/2 -1)
2 limen mehu
1/ 2 dl öljyä ( n.1rkl )
2 kpl valkosipulin kynsiä

Hienonna sipuli ja paprika. Halkaise tomaatit ja poista siemenet ( jonka jälkeen leikkasin kuutioiksi). Halkaise chilit, poista siemenet ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Hienonna valkosipuli.
Laita öljy kattilaan ja freesaa chilit. Lisää sipulit, tomaatti ja paprika, anna hautua hetki niin, että ne pehmenevät. Lisää valkosipuli ja mausteet lukuunottamatta limen mehua. Anna hautua hiljaisella tulella kunnes kaikki ainekset ovat kypsiä ( meillä pata porisi ainakin pari tuntia). Käytä tomaattien sisustaa jos tarvitsee lisätä nestettä. Lisää limen mehu lopuksi ja jäähdytä. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.

Guacamole

Ohje on Hesarin ruoka sivuilta.

2 kypsää avokadoa
1-2 tomaattia
puoli sipulia
1-2 valkosipulin kynttä
1/4 suolaa
1 rkl sitruunan mehua
1/2 chilimausteseosta
korianteria

Kalttaa tomaatit. Tee ristiviilto molempiin päihin ja kasta kiehuvaan veteen, jolloin tomaatin kuori on helppo irrottaa. (Poistin näistäkin siemenet)

Halkaise avokadot ja poista kivet. Koverra hedelmäliha kuorista lusikalla ja sekoita kaikki ainekset tehosekoittimesssa tai sauvavatkaimella.


Heidi

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails