sunnuntai 29. elokuuta 2010

Omenapiirakkaa ja pitsiä

Hyvää, helppoa ja nopea. Sitä on tämä omenapiirakka.
Kuusi hapokasta omenaa.


Kuori ja paloittele pieniksi kuutioksi.



Painele murotaikina vuoan pohjalle,
 kaada omenakuutiot pohjalle,
 omenoiden päälle sokeria,vaniliinisokeria ja kanelia,
sekoita keskenään 4 dl kermaviiliä ja 3 kananmunaa.
Kaada omenoiden päälle.

Paista n. 200 asteessa noin 45 minuuttia.

Ihan parasta herkkua vaniljajäätelön kanssa  :)



Lauantaina löytyi talontyhjennys kirpulta aivan ihana aarrelaatikko.


Pienehkö pahvilaatikko täynnä pitsejä ja pari pienempää liinaa.


Todella pahasti kellastuneita. Hiukan sydäntä kylmäsi, mutta päättääväisesti laitoin pitsit 90 asteeseen pyörimään. Parin tunnin päästä löytyi kauniisti puhdistuneita pitsejä (kippuraisia tosin :)) tulevien ompeluhetkien iloksi.


Tänään olenkin lämmitellyt silittämällä pitsejä ja lakkaamatta ihmetellyt sitä kärsivällisyyttä millä näitä on tehty.
Osa virkkauslangoista on ollut ompelulangan paksuisia. Osa on arvatenkin teollisia pitsejä, mutta kauniita nekin.
Ensimmäistä kertaa törmäsin pitseihin jonka keskusta on nyplätty ja reunat huoliteltu virkkaamalla.


Rentouttavaa sunnuntaita sinulle ja voimia alkavaan viikkoon.

19 kommenttia:

  1. Aivan upea pitsisaalis, mielettömiä aarteita! :O Niin kauniita ja suloisia.

    Herkullisen näköistä piirakkaa. Täytyy tehdä itsekin kun saadaan ensi viikolla omenia.

    VastaaPoista
  2. Oijoijoi, mikä uskomaton löytö! Noita varmasti silittelee mielellään. Ei varmasti tule usein vastaan noin hienoa löytöä, onnea! :)

    Meilläkin leivottiin eilen omenapiirakkaa ja huomenna taitaa olla toisen vuoro. Niin herkulliselta maistui.

    Innolla odottelen teidän vinttiprojektin etenemistä! Ihanaa, kun saat toteuttaa itseäsi ja käyttää kekseliäisyyttäsi. Tuskin maltan odottaa!

    Mukavaa sunnuntaita ja alkavalle viikolle aurinkoa!

    VastaaPoista
  3. Ihania pitsejä! Ja omenapiirakkaa voisikin tehdä. Me kun majailemme täällä vanhemmillani ja nuo omppupuut ne jo notkuvat uhkaavasti omppusadolla. Ohje vaikutti nopealta ja yksinkertaiselta. Pitää laittaa korvan taa.

    Mukavaa syksyistä sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
  4. Ihana pitsilöytö, voi sinua onnekasta.
    Tänään ajattelin ,et tarttis tehdä omppu piirakkaa, kun katselin pihalle punaisena olevia omenapuita, ehkä huomenna, jos flunssa jo hellittäs:)

    VastaaPoista
  5. Kyllä olet tehnyt ihanan löydön, laatikollinen vanhoja pitsejä.

    Ja tuon omppupiirakan ohjeen otan kyllä talteen:)

    VastaaPoista
  6. Omenapiirakka on niin hyvää! Ja mä niin tykkään tullaisista nopeista ja halpoista ohjeista!
    Kauniita pitsejäkin olet löytänyt, vaikka niistä en juurikaan ymmärrä mitään. :)
    Mukavaa alkavaa viikkoa
    toivotteleepi Sumi

    VastaaPoista
  7. Oih miten ihania pitsejä ja hyvä omenaherkun ohje!
    Kaunis blogi sinulla.

    VastaaPoista
  8. Hienot pitsit. Kannatti uskaltaa laittaa pesukoneeseen.

    VastaaPoista
  9. Upeita pitsejä, kerrassaan upeita!!! Otin omppupiirakan ohjeen talteen. Kiitos:)))

    VastaaPoista
  10. Melkoinen pitsilöytö tosiaan! Minä lajittelin myös viikonloppuna vanhoja pitsilakanoita, pitsejä ja risoja kirjailtuja liinoja. Aikeenani tehdä niistä joskus jotain. Makoisia piirakkahetkiä!

    VastaaPoista
  11. Ihania pitsiaarteita. Joko olet miettinyt mitä niistä teet?

    Ja kiitos uudenlaisesta piirakan ohjeesta! Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  12. Hienoja pitsejä, ihanaa että sait ne omaksesi, niistä on iloa pitkäksi aikaa. Omenaherkkua alkoi tekemään mieli :)

    VastaaPoista
  13. Kylläpä sinua onnisti. Ihania pitsejä!

    VastaaPoista
  14. Oi kun herkun näköinen omenapiirakka! Melkein voin haistaa sen nenässäni :) Ja upeita pitsejä!

    VastaaPoista
  15. Nuo pitsit!! Siis WAU!! Kyllä kannatti nähdä vähän vaivaa..upeita ovat!

    VastaaPoista
  16. Kaunista! Sekä pitsit että omenat.
    Löysin tänne melkein vahingossa. Oli hyvä vahinko, tulen toistekin.

    VastaaPoista
  17. Vau mikä löytö nuo pitsit. Niistä saa vaikka mitä, jos vain raaskii. Ajatella miten arvokkaita nuo vanhat pitsti ovat, niin paljon työtunteja. Harva sitä enää nykypäivänä sellaisia jaksaa ja osaa tehdä.

    VastaaPoista
  18. Mahtavia löytöjä ja nams omppupiirakkaa! <3

    VastaaPoista

Ilahdun jättämästäsi kommentista ♥

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails