lauantai 21. elokuuta 2010

Mennään vintille!

Rohkeasti vaan rappuja ylös!
Tänne se tulee :) Minun ja tyttöjen yhteinen hömppähuone jossa ommellaan ja askarrellaan.
 Vintti ja vinttihuone on toiminut varastotilana siitä asti kun muutimme tähän taloon. Kesän aikana olen sitä pikkuhiljaa tyhjentänyt ja ihmetellyt minkä ihmeen takia sitä kaikkea oikein säilyttää. Suurin osa laatikoista siirrettiin suoraan tänne muuton yhteydessä ja suurinta osaa en ole kertaakaan kaivannut koko 11 vuoden aikana. Täällä on täsmälleen saman näköistä kuin silloin kuin ensimmäisen kerran kävimme täällä.
Oliivin vihreät muovimatot rapuissa/mustat listat. Kellertävän beiget seinät ja mausteena tummanruskeaa....
Köysiviritykset aikalailla vaaralliset. Huh-huh.


Pikkuisen joutuu kumartamaan kun menee ovesta sisälle...


Tässä kurkistetaan ovesta vasemmalle. Juu, ja tavaraa on vieläkin, mutta nyt mahtuu jo sekaan kompastumatta :)
Mahdollisimman pienellä budjetilla koitetaan saada tästä viihtyisä ja inspiroiva tila. Huonekorkeus on noin 190 cm metrin matkalta jonka jälkeen alkaa katto madaltua. Matalammillaan huoneen korkeus on noin metrin.


Tässä taas kurkistellaan ovelta oikealle. Täältä löytyy myös kaksi pientä komeroa jotka ovatkin jo täynnä kaikkea "tärkeää" säilytettävää :)


Tässä tarkempaa kuvaa rappujen tämän hetkisestä tilasta....


Onneksi pelastus löytyy muovimaton ja liimojen alta.


Alkuunkin on päästy kun on ahkerat apulaiset. Aikamoiset on olleet värit ennen tapetteja. Kirkkaan vihreät seinät, valkoisen kattomaalin alta paljastui kirkkaan keltainen maali, oliivin vihreä lattia ja kaikki kuorrutettu kunnon ruskeilla listoilla.


Eiköhän tämä syksy vierähdä näissä puuhissa. Eikö se sanontakin jo kuulu että "jouluksi kotiin" :)

Leppoisaa lauantaita ja kiitokset edelliseen postaukseen tulleista kommenteista !

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails