perjantai 23. heinäkuuta 2010

Betonia, uutta & vanhaa

Ensimmäinen kosketus betonin kanssa oli kun muutimme tänne nykyiseen kotiimme. Pikkuveljen kanssa teimme kummallekin raparperinlehdistä omat betonivalumme. Tästä on kohta vierähtänyt yksitoista vuotta.
Lehdet ovat olleet ulkona koko tämän ajan ja pintaan onkin tarttunut kaunista patinaa.


Monessakin blogissa on ollut juttuja betonista ja mitä ihanampia ideoita. Niistä ja betonikirjan selailusta kipinä syttyi uudestaan ja niin oli sitten säkkiä kannettava kotiin. Turhan kiiltävä tarjotin pääsi tähän harjoitustyöhön.


Pienen uunivuoan pohjalle laitettu pitsiliina koristaa tätä yksinkertaista laattaa.


Lisää pitsikokeiluja. Hätähousuna olin halkaista koko kulhon. Eli kun tuntuu että tänään haluan ottaa esineen pois muotista, odota vielä vuorokausi ;)


Laattakokeilu pitsillä ja sydämen muotoisella kakkuvuoalla.


Omat suosikit. Tuorejuustopurkkiin tehdyt tuikkukipot.


Ja aina on aikaa leipoa kakkua. Vaikkapa sitten betonista :)


Tänään jatketaan hyväksi havaitsemalla linjalla. Katsellaan pilviä ja kaivellaan varpaita rantahiekkaan.


Kaunista kesäpäivää sinulle :)

25 kommenttia:

  1. Wau,tosihienoja juttuja oot tehnyt!<3
    meillä aikous tehdä noita raparperilehtiä!En oo tajunnutkaa mitä kaikkee mahtavaa betonista voikaan tehdä!täytyy hommata tuo kirja kyllä jostain!!
    Mukavaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
  2. Onpa hienoja betonijuttuja.Itse olen kai 3 vuotta puhunut että pitäisi tehdä kesän aikana mutta aina jäänyt,se on se aloittaminen aina niin vaikeeta.
    Tuo kulho jossa näkyy kanssa pitsikuvioita,kuinka sait pitsin irti kuivuneesta betonista vai lähteekö vielä kuivanakin irti,kuvittelisin että se olisi jämähtänyt kiinni?
    Toivon että tämä inspiroi minua tänä vuonna tuumasta toimeen.Kiitos
    Henrietta

    VastaaPoista
  3. Upeita betonijuttuja. Tuollaisen lehden tahdon minäkin... =)

    VastaaPoista
  4. Huippuhienoja betonitöitä. Taideteoksia! Nuo pitsiset jutut ovat suosikkejani =D

    VastaaPoista
  5. Niin hienoja betonijuttuja! Osaispa itsekin.. :)

    VastaaPoista
  6. Mun on kans pitänyt tehdä jo monena vuonna mutta nyt on sitä kirjaa selailtu ja ostoslistalla lukee betonisäkki, joten nyt teen niitä enkä vain aio.
    Katotaan mitä saan aikaan...

    VastaaPoista
  7. ihania!!!tässähän innostuu itekki:)

    VastaaPoista
  8. Ihania betonitöitä! Kaikki ovat kauniita, mutta sittenkin minusta voiton vievät nuo raparperinlehdet.

    VastaaPoista
  9. Huippuhienoja taideteoksia!!! äitini on joskus haaveillut kanssa tekevänsä pihalaattoja raparperinlehtipainatuksella, mutta haaveeksi on vielä jäänyt..sulta sais kyllä nyt kivan pikku kipinän :)
    Myös viiminen lause on osuva. Mikäs sen parempaa tekemistä!!!

    VastaaPoista
  10. Ihanat uudet betonityöt - mutta vanhat raparperilehdet ovat kyllä suosikit!! leppoisaa kesän jatkoa!

    VastaaPoista
  11. Mahtavia!! :)
    Minulla odottaa tuolla betonisäkit ja jos jonkinlaiset vadit ja kipot. Viikonlopun aikana ois niitä tarkoitus tehdä.
    Tuota pitsikoristusta minäkin mietin että missä vaiheessa se pitää ottaa pois ettei se jää kiinni massaan?
    Ja muutenkin olen miettinyt että eikö se massa jää kiinni niihin muotteihin? Pitääkö se öljytä tai jotain?

    Kova innostus on päästä noita tekemään mutta monta kysymystä mielessä pyörii, kuten huomaat ;D

    Pitänee itsekin etsiä jotain kirjatietoutta asiasta...

    VastaaPoista
  12. Wau! Upeita töitä olet tehnyt. Itse olen kokeillut vasta pikkuisia juttuja lasten kanssa mutta aikeissa tehdä myös jotain tämmöisiä isompia, raparperilaattoja etenkin. Kiitos innostuksesta. Minuakin kiinnostaa miten tuo pitsiliina irtoaa sementistä ja milloin on oikea aika irrottaa se? Ja öljysitkö muotteja muuten?

    VastaaPoista
  13. Ihania betoni töitä! Tekisi itsekin mileni joskus koittaa, mutta kun aika ei tunnu riittävän kaikkiin kokeilemisen arvoisiin juttuihin =)

    VastaaPoista
  14. Hei kaikille ja kiitos ihanista kommenteista!
    Kaikki kipot ja kupit mihin olen valanut niin olen öljynnyt huolellisesti ruokaöljyllä. Pitsit olen myös öljynnyt. Pitsit olen poistanut vasta kun valu on kuivunut. Irtoo oikein hyvin kun vaan saa alun ja rauhallisesti irroittelee. Muotin reunaan kannattaa vähän kopautella että saa betonista turhat ilmakuplat pois ja isompiin töihin lisätä vahvistukseksi vaikka kanaverkkoa. Ei muuta kuin rohkeasti kokeilemaan ja onnistuneita valuja :)

    VastaaPoista
  15. Vau, miten hienoja! Voikos niitä pitsejä käyttää sitten useampaan otteeseen? Pitäisiköhän kokeilla, kun mies tekee seuraavan satsin betonia saaressa.....

    VastaaPoista
  16. Hei Vekarus, mulla on lähtenyt pitsit niin hyvin irti, että ajattelin samoilla koittaa ainakin vielä kerran tai pari :)

    VastaaPoista
  17. Mukavannäköisiä betonitöitä. Ja onneksi ovat pitkäikäisiä.

    VastaaPoista
  18. Hienoja betonijuttuja:-)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  19. Kerrassaan upea patina noissa vanhoissa betonitöissä! Tämä postauksesi innostaa kokeilemaan... Minun täytyisi tehdä uusi lintujen juoma-allas. Saa nähdä saanko sen tehtyä vielä tänä kesänä; )

    VastaaPoista
  20. Meillä on mökin mukana tullut myös pari tuollaista lehteä.. Hienoja on muutkin!

    VastaaPoista
  21. What's up, this weekend is good for me, because this moment i am reading this enormous informative article here at my residence.

    My blog post - Rhinoplasty Top Surgeon

    VastaaPoista
  22. Hi there! I could have sworn I've visited this blog before but after going through some of the posts I realized it's new to me.
    Anyways, I'm certainly happy I discovered it and I'll be bookmarking it and checking back regularly!


    My homepage - jackpot 6000

    VastaaPoista
  23. Hi there, I desire to subscribe for this website to obtain latest updates, thus where can
    i do it please help.

    Also visit my webpage: jackpot 6000 *http://dahphd.ie/*

    VastaaPoista
  24. I visit every day some sites and information sites to read articles or reviews,
    except this website presents quality based articles.

    my weblog: jackpot 6000

    VastaaPoista

Ilahdun jättämästäsi kommentista ♥

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails