keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Karis - Suomen Paris


Nyt kannattaa kaivaa kalenteri esille ja pyöräyttää punakynällä sydän lauantai 5.8.2017 ympärille. Loviisan vanhoista taloista vahvasti inspiroituneena Karjaa saa oman tapahtumansa. Tapahtuma tuo eloa pieneen kaupunkiin, luo yhteisöllisyyttä ja vahvistaa kotiseuturakkautta. Olkoonkin niin, että teini taloudessa laskee vuosia koska pääsee täältä pois, (niin minäkin silloin joskus ja silti aina palasin), mutta nyt voin rehellisesti sanoa viihtyväni täällä. 
 Karjaa on juuri sellainen kuin miltä näyttää: värikäs ja leppoisa pikku kaupunki, jonne mahtuu taloja puuhuviloista 1970-luvun betonirakentamiseen, ihmisiä lampureista taiteilijoihin ja taloustieteilijöihin. Karjaa on vanha radanvarsikaupunki, joka sijaitsee alle tunnin matkan päässä Helsingistä ja Turusta. Raiteita pitkin kaupunkiin on aikoinaan tullut jopa huviloita Terijoelta, ja monet sen nykyisetkin asukkaat ovat radantuomia. Karjaan pääkieli on kariska, mutta asukkaat kyllä vaihtavat sujuvasti suomen tai ruotsin kieleen, jos et ymmärrä halaistua sanaakaan.
Karjaa on kätevän kokoinen: kaikki palvelut löytyvät keskustasta, ja sieni- ja marjametsiinkin pääsee vaikka fillarilla. Asuminen on halpaa, ja unelmiensa talon (eli ikuisen remppakohteen) voi edelleen löytää kohtuuhintaan.
Karjaa on nykyään osa Raaseporia, joka on saanut nimensä 1300-luvulla rakennetun linnan mukaan. Karjaa on pieneksi paikaksi hivenen suuruudenhullu: harvasta kaupungista löytyy Hollywoodinkuja, Chicago ja Amerikan villoja, ja paikallinen sanontakin kuuluu vaatimattomasti: ”Karis on Suomen Paris.”
Persoonalliseen vuokra-asumiseen pääset tutustumaan mm. Hammarborgin (yllä) punatiilitalon valoisissa asunnoissa sekä punamullatuissa  työläisasunnoissa Billnässin vehreässä ruukkimiljöössä. Nämä yhdessä ravistelevat käsitystä millaista vuokra-asuminen voisi suomessa olla. 
 Elokuisena lauantaina (5.8.2017) kymmenet kodit, useat julkiset rakennukset sekä myytävät kohteet Karjaalla ja Billnässissä avaavat ovensa vierailijoille. Kauniit vanhat talot ja huvilat, selkeälinjaiset funkkiskodit, uudiskohteet sekä kesäisen vehreät puutarhat kutsuvat tutustumaan Länsi-Uusimaahan ja sen omintakeiseen asumiseen. 
Vehreää täällä ei ole ainoastaan puutarhat. Ystävän puoliso totesi ensi kertaa tänne ajaessaan, että ihan kuin olisi ajanut puistoon. Totta, korkeat vihreät lehmukset Karjaantien varrella jotka osuvat latvoista lähes yhteen tekee kyllä usvaisina aamuina taianomaisen tunnelman.
Tapahtumasta löytyy paljon informaatiota kotisivuilta jossa tietoa mm. tapahtumabussista, infopisteestä, päivän ohjelmasta, kohteista, kartoista.   Päivityksiä voit seurata myös Karis - Suomen Paris facebook sivuilla. Käy tykkäämässä ja pysy ajan tasalla.
Ja jos pyörit hoodeilla ja päivittelet sattumalta instaa niin älä unohda tägätä 
#karissuomenparis 
Tänä elokuisena lauantaina olette myös tervetulleita tutustumaan meille ja sään salliessa puutarhasta löytyy pihakirppis ja popup kahvila.
Ihanaa jos jaksoit tänne asti!
Leppoisaa lomaa kaikille lomalaisille ja meille vielä lomaa odottaville, jaksaa, jaksaa.
Heidi

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails