maanantai 26. joulukuuta 2016

Ähkypähkynä ja muita kuulumisia

On ollut niin  rentouttavat pyhäpäivät että toimertuukohan tästä arkeen laisinkaan. Onneksi on vielä muutama vapaapäivä ja joulun aika jatkuu, mutta toki askareet alkaa olla huomenna jo melko arkiset. Pyykkivuori odottaa purkamistaan ja ei se pieni imurointikaan varmaan pahaa tee. Pyhien aikana siivouksen virkaa on toimittanut valojen sammuttelu ja kynttilöiden sytyttely. Nyt kun selvästikkin eletään niitä kovin kuuluisia ruuhkavuosia niin osaa todella nauttia kiireettömyydestä ja yhdessäolosta. Aikaa on kulutettu enimmäkseen ruokapöydän ja sohvan välillä. Samalla kaavalla mennään vielä tämä ilta, lisättäköön siihen vielä lasi viiniä ja vihreitä kuulia niin paluu arkeen alkaa pehmeääkin pehmeämmin. Tallennan tänne muutaman räpsyn vielä aattoaamun joulupuurosta, kukista, jäklkkäreistä ja elämämme ensimmäisestä tekokuusesta. Nähtäväksi jää tuleeko kuusesta vakivieras jouluihimme vai tuleeko aito kuusi takaisin heti ensi vuonna. Pienen aidon kuusen kannoin kyllä eteiseen jonka kotistelin valoilla ja melko niukasti paperikoristeilla. Meillä on lasten kanssa hiukan näkemyseroja kuusen koristelusta kuten saatatte varmasti arvata kun näette alimman kuvan kuusen latvan. 

Välipäivien aikana lisäilen tänne sitruunapossetin ja puolukkakakun ohjeen, kummatkin sopii kruunaamaan vaikka uudenvuoden kekkerit. 
Ihanaa joulun jatkoa kaikille sinne ruudun toiselle puolelle.

Heidi

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails