maanantai 7. marraskuuta 2016

Kirpeä viikon aloitus | Puolukkasmoothie

Kirpeän raikasta puolukkaa sai tänä syksynä kerätä metsistä mielin määrin. Ihanan pienen palluraiset päätyy meillä useimmiten vispipuuroksi joka on lapsillekin mieleen, mutta joskus tekee mieli oikeasti jotain hapanta ja kirpeää. Kurkistus jääkaappiin ja sieltä löytyi kuin löytyikin rahkapurkki ja vaniljakastiketta smoothien pohjaksi. Hedelmäkulhossa loikoili pari mustunutta banaania. Kuiva-ainekaapista löytyy aina hunajaa ja chian siemeniä. Niin ja lisäksi tietenkin puolukoita. Kaikki surautetaan iloisesti sekaisin, tarkistetaan maku ja lisätään hunajaa jos on tarvetta. Koristeeksi jäisiä puolukoita niin silmät aukeaa takuulla. Itse lisäilen chian siemeniä yhden ruokalusikallisen desiin nestettä ihan vaan siltä varalta että jos smoothieta jää yli niin seuraavana aamuna odottaa jääkaapissa ihanan raikas puolukka-chiavanukas. Eipä voisi päivä paremmin alkaa. 
Tunnelmat meinaa täällä ihan väkisellään kääntyä jouluun vaikka vielä koitan hiukan pyristellä vastaan. Ulkona on ihanan valkoista, valoisaa ja lunta leijailee hiljalleen. Täytyy kyllä tunnustaa että kotiin on jo kantautunut harmaa huovutettu pallokranssi, ihan vaan joulua silmällä pitäen. Toisaalta voisihan sitä  joulustella oikein pitkän kaavan mukaan, onhan nyt jo marraskuu.  

Kirpeää ja raikasta alkanutta viikkoa.
Heidi



LinkWithin

Related Posts with Thumbnails