sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Kulhoruokaa


Viikolla tulee syötyä paljon edellisen päivän jämiä ja joskus pelkästään ruuan laittaminen esille toisella tavalla saa sen maistumaan jo hitusen paremmalta. Tämän kulhon pohjalle lisäilin ensin salaatit, päälle paistoin pienessä tilkassa öljyä ja punaisessa currytahnassa edellisen päivän riisit ja lämmitin kanakastikkeen. Salaattikin maistui taas oikein mukavalle hiukan lämmenneenä.  Pinnalle paljon lämmittävää chiliä ja pähkinöitä. Syömisen nautintoa lisää monenlaiset eri suutuntumat ja maut. Kun ruuassa kohtaa lämmin ja viileä, rouskuvan rapeaa ja kermaisen pehmeä niin alkaa arkiruokakin tuntumaan mielenkiintoisemmalta. 
Kohta pihalla kasvaa jo kaikki kohinalla ja salaatteihin saa taas uutta potkua villiyrteistä. Ainakin voikukanlehteä, poimunlehteä, apilaa ja vuohenjuurta tullaan lisäämään ahkerasti salaatteihin. Kauniit vihreä versot tuo jo lisävirtaa pelkästä katselusta. En ole kovin kokenut villiyrttien keräilijä enkä käyttäjä ja käytänkin vain ja ainoastaan niitä jotka varmaksi tunnistan. Maitohorsman tunnistan varmasti ja näin se tuleekin tänä keväänä kokeiltavien listaan. Olisikohan siitä parsalle kilpailijaksi? Kuinka sinulla, päätyykö lautasellesi tänä keväänä villiyrttejä missään muodossa?

Nyt siirretään nupit vielä arkiruokailusta tähän sunnuntain viettoon, ladataan akkuja ja otetaan rennosti. 
Ihanaa sunnuntaita sinulle.
Heidi

P.S Allaolevasta postauksesta pääset Lastenmessujen lippuarvontaan :)

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails