lauantai 17. lokakuuta 2015

Hurjan rohkeaa?

Niin se viikko vierähti taas aivan huikeaa vauhtia. Tyttöjen kanssa ollaan nautittu pääasiassa ihan vaan siitä, että ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Eilen toimerruttiin kuitenkin sen verran, että poikettiin Helsinkiin syysvaateostoksille. Sehän se onkin leppoisaa ja helppoa kuin heinänteko heinäkuussa kolmen rimpsessan kanssa. Bongailtiin vloggaajia Forumissa ja ihmeteltiin Cheekin nimmaria jonottavien pitkiä kiemurtelevia jonoja. Onneksi tyttöjen mielestä Cheek on jo niin nähty, että ei tarvinnut nimarijonoon päähän jäädä seisoskelemaan. Kotimatkalla piipahdettiin vielä Isossa Omenassa jossa hetken mielijohteesta pistäydyin Hemtexissä. Samainen hetken mielijohde iski allekirjoittaneeseen kun näin nämä verhot. Katsoin ensin, että ovatpa hyvässä alennuksessa. Hetken päästä myyjä huomautti, että aleverhoista oli vielä puolet hinnasta pois. Verhoparille jäi hintaa enää vajaa yksitoista euroa. No, ei paha! Kotiin tultuamme verhot oli pakko saada heti ikkunaan, oli meinaan hurjan rohkea olo kun ostin näinkin kuviollist verhot. Useimmiten ikkunoita koristaa valkoiset ja melko huomaamattomat verhot. Jotain tuttua piti näissäkin verhoissa säilyttää ja ne saakin tulla reilusti lattialle. Viikolla tuli pöydän kansi maalattua vaihteeksi valkoiseksi. Valkoisen pöydänkannen ja uusien verhojen ansiosta keittiö tuntuu taas aivan uudelta huoneelta. Parin kympin ja parin tunnin päivitys. Hitti vai huti, mitäs sanotte?
Aurinkoista viikonlopun jatkoa sinulle.
Heidi

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails