keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Valmistujaisjuhlat

Viime viikon keskiviikkona istuttiin äidin ja siskon kanssa hiukan jännittyneinä ja liikuttuneina veljen publiikissa. Monen vuoden opiskelu on saatu päätökseen ja matka jatkuu uteliaana kohti uusia tuulia. Skumppalasillisen ja kakun jälkeen karistettiin aika nopeasti juhlallisuudet ja siirryttiin muitta mutkitta juhlien valmisteluun neljän tunnin kauppareissulla. Onneksi menuuta oli suunniteltu jo parina iltana aikaisemmin ja mukana oli selvät listat tehtävistä asioista. Sen verran käsillä oli koko ajan työtä, että ei paljon kameraa kerinnyt kuin joissain käänteissä vilauttaa. Kameraa tuli ajatuksissa käytettyä paljon enemmän tyyliin, oi että kun tästä tulisi kiva kuva ja tässä olisi niin kauniit värit ja onpa ihanan keskittynyt ilme tuolla veljellä kokatessa.....  Juhliin haettiin rentoa meininkiä ilman turhaa pönötystä. Luonnosta ja puutarhasta kerättiin kukat. Penkkejä, pöytiä ja kahvikuppeja lainattiin. Sekoitettiin uutta ja vanhaa. Paljon vilttejä lämmittämään viileässä illassa koska suomen kesä on selvästikin peruutettu. Ihanat ystävät kiiruhti hätiin lisäkäsiksi, kiitos vielä kerran ♥ Juhlapäivästä jäi mieleen lämmin tunnelma, ilo, nauru, hyvä ruoka, hiukan sykettä nostattava Dobble peli ja monen monta pientä asiaa joita en osaa vielä jäsennellä, mutta ne tuntuu sellaisina pieninä ilon pulpahduksina. Esiteini huutelee katselemaan Emmerdalea, en taida kieltäytyä kutsusta. Nyt ollaan jo niin lomavaihteella :D



Ihanaa viikon jatkoa sinulle.
Heidi

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails