torstai 26. helmikuuta 2015

Arki rullaa

Hei ihanat, pitkästä aikaa! Aika haipakkaa meni lomaviikko ja todella vauhdikkaasti tuntuu tämä arkikin taas rullaavan. Ihanaa kun ohjelmatoimistona ei tarvitsekaan olla koko ajan äiti vaan normi harrastukset on pyörähtäneet taas käyntiin. Kerkiää taas omienkin juttujen pariin :)
En yleensä laukkaa kukkakauppaan heti alkuviikosta, mutta nyt se tuntui oikein sopivalta ajatukselta pehmentämään arjen alkua. Ja minkälaisia jaloleinikkejä sieltä sitten löytyikään. Aika mielettömiä sanoisin.
Tällä viikolla vietettiin ystävän syntymäpäivää Fifty Shades of Grey leffan merkeissä joka oli itseasiassa parempi mitä uskalsin odottaa ensimmäistäkään kirjaa lukematta. Nyt on tosin kirjat tilauksessa ja jatko-osia odotellessa ;) Aiemmin sairastellesani sain pahan Benedict Cumberbatch pureman kun katselin kaikki Uusi Sherlock sarjan jaksot putkeen. Nyt onkin seuraavana leffalistalla ehdottomasti The Imitation Game. Samoin kiinnostaisi Puolassa syntyneen ja Varsovassa kasvaneen ohjaaja Pavel Pawlikowskin Ida. Yksi harvoista asioista jotka rantautuu tänne meidän piskuiseen periferiaan nopeasti on  elokuvat. Onneksi. Elokuvat kun ovat parhaimmillaan arjen pieniä irtiottoja joista nautin suunnattomasti.
 Huomenna saadaan Mister M:n kanssa nauttia pitkästä aikaa mukavasta ravintolaillasta hyvän ruoan kera joka on pitkästä aikaa myös oikein tervetullutta. Ennen esikoista olimme kerenneet taivaltaa yhteistä matkaa neljätoista vuotta, juhlia, matkustaa tehdä töitä, ottaa talolainaa, remontoida lukemattomia vuosia, ja opiskella. Nyt kun  mittarissa on reilut 25 yhteistä vuotta ja lapsia on kolme, juhlia on vähemmän, matkoja on vähemmän, edelleen ollaan töissä ja Mister M opiskelee, remppaakin riittäisi enemmän kuin omiin tarpeisiin. Onneksi edelleen naurattaa sama yhteinen alatyylinen huumori ja edelleenkin mut hurmataan leveällä hymyllä.
Mutta hei, asiasta kukkakeppiin. Nyt on säätiedotusten mukaan alkamassa terminen kevät, ainakin täällä etelässä. On aivan käsittämätöntä, että kukkapenkeistä puskee lumikelloa ja jouluruusua. Oli aivan pakko käydä stalkkailemassa naapurin kevätkukka tilanne, hahhahhaa... Naapurilla kevätkukat alkaa nousta yleensä noin pari viikkoa aikaisemmin kuin meidän pihalla ja  totta vieköön siellä on talon seinustalla jo narsissit paksussa nupussa odottamassa sitä lämmintä aurinkoa. Viime vuonna käytiin heittämässä talviturkit pääsiäisenä pois ja tänä vuonna vaikuttaisi siltä, että talviturkin heitto aikaistuu huomattavasti, hrrrrr.... Onneksi se on vain nopea juoksu veteen ja pois :D)
Mainiota loppuviikkoa sinulle!
Heidi

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails