keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Loppiaisena

Loppiainen kuluu meillä perinteisesti miehen syntymäpäiviä vietellessä ja mikäs sen mukavampaa tapaa viettää vapaita kuin tavata läheisiä ihmisiä. Joulun tuhtien makujen jälkeen makuaisti suorastaan huutaa jotain raikasta. Miehen toivelistalla on yleensä perinteinen kinuskikakku, mutta kun sain tällä kertaa valita kakun niin päädyin Linda Lomelinon Täydelliset täytekakut kirjasta löytyneeseen unelmaiseen sitruunakakkuun.Aivan päinvastaiseen suuntaan siis. Kakusta tuli makean raikas ja sitruunainen, kuten nimikin jo antoi odottaa. Lisäksi tehtiin toast skagen hyytelökakku hölskykurkku kuutioilla, reippaasti chocolate chip cookieita ja pieniä slow food pitsoja. Pitsapohja kohoaa uunissa kauniiksi taskuiksi joten ajattelin kokeilla samasta taikinasta tehdä joku päivä pitaleipiä. Olisiko teillä jotain kivoja täyte ehdotuksia? 

Tänään on arki polkaistu kunnolla käyntiin ja pitkästä aikaa herätty kellon soittoon. Hiukan levoton yö takana yhdellä jos toisella. Taisi olla jännitystä ilmassa, että herätäänkö kelloon laisinkaan. Illalla puheissa vilahteli että ei voisi vähmpää kiinostaa kouluun meneminen, mutta aamulla se oli jo vaihtunut siihen että on tosi kiva taas nähdä kavereita. Ei muuta kuin otetaan taas arki ja rytmitetty elämä haltuun kaiken löysäilyn jälkeen. Ja eiköhän ensi yönä nukuta jo tosi makoisasti.
Rennon letkeää keskiviikkoa sinulle.

Heidi

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails