keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Myrskyn Vartijat 2014

Se on täällä taas, lääkiksen speksi siis. Eilen oli ensi-ilta ja itse olen into piukkana  menossa sunnuntaina. Olen kaksi kertaa aikaisemmin käynyt katsomassa speksiä ja olen ollut kummallakin kerralla yhtä hämmästynyt kuinka monenlaisia taitajia tähän joukkoon mahtuu. Huikeita laulajia, näyttelijöitä, muusikkoja, lavastajia, puvustajia, tanssijoita ja lista sen kun vain jatkuisi. Tämän vuotinen speksi sijoittuu iloiselle ja keimailevalle 20-luvulle. Pidän 20-luvun leikkisyydestä, naisten vapautumisesta, musiikista ja rennoista vaatteista,  joten odotukset on varsin korkealla ;) Nyt vain odottelen että pääsen myrkyn silmään!

On tyyntä myrskyn edellä. Nick Storm, yksi 20-luvun pahamaineisimmista rikollisista, on hautonut kostoa jo vuosia. Viiden vuoden yksinäisyys vaihtuu vihdoinkin vapauteen, kun mahdottomana pidetty pako onnistuu. Peräänsä Storm saa vankilanjohtaja ja kuvernöörikandidaatti Thomas Jeffersonin, jonka todelliset motiivit ovat verhoutuneet salamyhkäisyyteen ja ylensyöntiin.

Samaan aikaan toisaalla Stormin vihan kohde, viekas entinen rikostoveri Victor Bennett suunnittelee vuosisadan ryöstöä. Kohteena on legendaarinen ruusutimantti, mittaamattoman arvokas jalokivi, jonka kaksoiskappale on jo Bennetin hallussa.

Kaikki tiet vievät lopulta kartanolle, eikä myrskyn silmässä kukaan ole turvassa

Victor Bennett (Jan Nyberg)

"Ja Jumala loi varkaan."

Kaikkiaan kuusi näytöstä esitetään Kaapelitehtaan Pannuhallilla jonka jälkeen Myrskyn Vartijat lähtevät kiertueelle Kuopioon, Ouluun, Turkuun & Tamperereelle.
Jos kiinostuit ja haluat nähdä huikean hienoa harrastelija teatteria niin lääkiksen  speksin sivuille pääset suoraan TÄSTÄ.

Nyt heikun keikun ja ihanaa viikon jatkoa!

Heidi


LinkWithin

Related Posts with Thumbnails