sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Good morning earlybirds!

Eilen saatiin nousta ihanaan auringonpaisteeseen ja tänään pehmeisiin poskien taputuksiin, molmpi parempi. Tytöt pyysivät luksus aamiaista, vähän hymyilytti. Mun mielestä luksusta on jo se, että joku tekee valmiiksi aamupalan. Tuoreita croisantteja, leipää, lemon curdia, cocktailtikkuja joissa oli viinirypäleitä, hunajamelonia ja ilmakuivattua kinkkua. Kahvia, teetä ja kaakaota. Aika helpolla syntyy "luksusta" lapsille ja ilahduttaa se hieman erilainen aamupala aikuistakin. Auringonpaisteesta ja kaikesta riemastuneena starttasin tämän vuoden työmatkapyöräilyn. 26,5 kilometriä yhteensä navakkaan vastatuuleen sai selän kastumaan kivasti. Kauan kaipaamiani leskenlehtiä tuli bongattua paristakin paikasta, varikset oli pesänrakennuspuuhissa ja joku pilkkijäkin oli vielä uskaltautunut jään reunalle keikkumaan.
Tänään on sitten tarjolla vähän aistiharhoja koko perheelle ja ehkä piipahdus marssiinkin, mutta siitä sitten lisää myöhemmin.

Ihanaa sunnuntaita sinulle!
Heidi

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails