torstai 11. huhtikuuta 2013

Viikon resepti | Biskvier med hallonkräm

eli mantelimassakeksit vadelmakreemi täytteellä. Kyllä vaan tuntuu tuo otsikko niin paljon paremmalta ruotsiksi ;) Tämä ohje löytyi samaisesta lehdestä kuin valkosuklaa-mustikkamousse kakkukin. Ja oli siinä vielä pari muutakin kivaa juttua jotka varmasti pääsee kevään aikana kokeiluun. Näitä kokeilin tosiaan ensimmäisen kerran esikoisen synttäreille ja toisen kerran aika heti siihen perään. Kummallakin kerralla täytteen maku oli todella hyvä, mutta koostumus erilainen. Tämä ensimmäisen kokeilun täyte oli kiinteää, jopa voimainen ja toisen kokeilun täyte oli paljon mehukkaampi. Olen tässä nyt pähkäillyt mitä tein toisella kerralla toisin. Reseptissä suositellaan tuoreita vadelmia, mutta tähän aikaan vuodesta se on aika vaikeaa toteuttaa. Siksipä päädyin käyttämään pakastevadelmia. Itse kun tykkään selkeistä raikkaista mauista niin lisäsin täytteeseen pussillisen vadelmia ja kun vaihtoehtona oli pakastevadelmat, niin päädyin soseuttamaan ne. Ensimmäisellä kerralla soseutin vadelmat todella kohmeisina ja ja sekoitin samantien marenki-voimassaan, tuloksena kiinteä massa. Toisella kerralla vadelmat kerkisivät sulamaan, siivilöin ylimääräisen mehun pois ja lisäsin taas soseutetut vadelmat marenki-voimassaan. Lopputuloksena paljon kosteampi täyte. Kosteampi täyte on jonkun verran työläämpi käsitellä ja ennen kuorrutusta keksit täytteineen kannattaa antaa olla pakastimessa sen aikaa, että täyte on jähmettynyt. Sitten vaan dippailemaan :)
 
 
Biskvier med hallonkräm
n. 20 kappaletta
ca 20 stycken
 
250 g mantelimassaa (250 g mandelmassa)
1 1/2 dl sokeria (1 1/2 dl socker)
2 munan valkuaista (2 äggvitor)
 
Vadelmakreemi
Hallonsmörkräm
 
1 munan valkuainen ( 1 äggvita)
1 1/2 dl sokeria (1 1/2 dl strösocker)
1 tl vaniljasokeria ( 1 tsk vaniljsocker)
hyppysellinen suolaa (1 nypa salt)
1 tl sitruunamehua ( 1 tsk pressad saft av citron)
250 g huoneen lämpöistä voita ( 250 g smör, rumstempererat)
1 dl tuoreita vadelmia ( 1 dl färska hallon)
 
Kuorrutus
Topping
 
200 g valkosuklaata (200 g vit choklad)
 

1. Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen. Sekoita mantelimassa ja sokeri monitoimikoneessa. Lisää munanvalkuista vähän kerrallaan sekoituksen aikana. Seuraa, ettei massasta tule liian löysää, muuten se leviää uunissa.
2. Täytä pursotinpussi ja pursota kahden euron kolikon kokoisia nokareita leivinpaperille. Paista 10-12 minuuttia, kunnes keksit ovat saaneet väriä. Anna jäähtyä
 
3. Vadelmakreemi: Sekoita lasi- tai teräskulhossa kulhossa valkuainen, sokeri, vaniljasokeri, suola ja sitruunamehu. Sekoita kunnes sokeri on sulanut. Aseta kulho vesihauteen päälle ja vispaa niin kauan että marenki on noin 65 asteista. Ota kulho pois vesihauteen päältä ja vispaa niin kauan, että marenki on kunnolla jäähtynyt.
4. Lisää huoneenlämpöinen voi pienissä erissä ja vispaa vaahtoa ilmavaksi noin 15 minuuttia. Murskaa vadelmat kevyesti ja sekoita massaan.
5. Levitä vadelmakreemi pieniksi keoksi keksien pohjapuolelle nuolijaa tai palettia apuna käyttäen. Anna jämettyä jääkapissa tai pakastimessa.
 
6. Sulata valkosuklaa vesihauteessa (tai mikrossa). Anna hieman jäähtyä, muuten suklaa sulattaa täytteen. Dippaa kylmät keksit suklaaseen niin, että koko täyte peittyy. Anna jähmettyä.
 
 
1. Sätt ungnen på 180 grader. Blanda mandelmassa och socker i en matberedare. Tillsätt äggvitan lite i taget under mixning. Kontrollera att smeten inte blir för lös, då flyter den bara ut.
 
2. Fyll spritpåse och spritsa ut runlar stora som femkronor på en bakpappersklädd plåt. Grädda i 10-12 minuter tills bottnarna fått färg. Låt svalna.
 
3. Hallonsmörkräm: Blanda äggvita, strösocker, vaniljsocker, salt och citronsaft i en ren och rostfri bunke. Rör tills sockret är löst. Ställ bunken över ett vattenbad och vispa till maräng ( smeten ska nå cirka 65 grader). Ta bort bunken från värmen och vispa med elvisp tills smeten är helt kall.
 
4. Klicka ner rumstempererat smöt lite i taget, och vispa krämen luftig i circa 15 minuter. Krossa hallonen lätt och rör ner dem i smörkrämen.
 
5. Bred krämen på undersidan av biskvierna med en palett eller slickepott så att de får en topping form. Låt stelna i kyl eller frys.
 
6. Smält under tiden den vita chokladen i vattenbad. Låt svalna. Doppa de kalla biskvierna så att smörkrämen täcks i choklad. Låt stelna på ett bakplåtspapper.
 
 
Iloista torstaita jokaiselle!
Heidi


LinkWithin

Related Posts with Thumbnails