perjantai 31. elokuuta 2012

Voi veljet!

Kaksi aika väsynyttä ja ehkä aavistuksen jännittynyttä muuttajaa rantautui Tukholmaan torstai aamuna. Ilma oli ihanan kesäinen, ajoittain suorastaan kuuma. Kaiken järkkäilyn jälkeen ei paljon puhtia jäänyt kuin ruoka ja kahviloiden katsastamiseen. No tottahan kävin Granitissa kurkkimassa, mutta ei olisi mitkään maailman voimat saanut mua enää kantamaan yhtään ylimääräistä tavaraa omaan kotiin. Ja nythän on mitä parhain syy pistäytyä Tukholmassa ja vaikkapa sitten taas siellä Granitissa ;)  Kolmanteen kerrokseen kipittäminen nostaa kivasti punan poskille ja hien otsalle. Hauiksetkin ilmoittelee tänään olemassa olostaan, joten hyötyliikuntaa  tuli ihan parhaassa muodossa :) Nyt on jo silmät taas niin sikkurassa, että hyvää yötä ja oikein hyvää alkavaa viikonloppua sinulle.
 
 ♥
Heidi


LinkWithin

Related Posts with Thumbnails