keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Kesän lapsi

Seitsemän vuotta sitten tämä pieni merenneito päätti sukeltaa tähän maailmaan varsin vauhdikkaasti. Kätilön neuvosta olin aloittanut edellisenä päivänä pienten homeopaattisten pilleireiden popsimisen joiden tarkoituksena oli vahvistaa supistuksia ja toisia en edes pysty muistamaan mitä ne mahtoi olla. Mutta oikein kivoja ja tehokkaita  näin jälkikäteen ajateltuna :D Synnärillä makoilin ammeessa ihanan lämpimässä vedessä,  jogurttipurkki toisessa kädessä ja lusikka toisessa, olo kuin valtavalla valkoisella valaalla. Yht'äkkiä ei sitten jogurtti maistunutkaan ja Mister M  kävi  jo kyselemään, että mikä tuli.  Minä siihen, että lapsi tulee. Sen verran kovaan ääneen, että kätilöt oli jo juoksujalkaa tulossa huoneeseen joista toinen sai just kopin, ettei pikkuisella kopsahtanut pää ammeen pohjalle. Kätilöt nimesi uuden tulokkaan pieneksi merenneidoksi, isi ja äiti pikku pommiksi. Nyt tämä päättäväinen ja  iloinen kesän lapsi toivoi suunilleen maapallon kokoista kiukkuista lintua ja suklaakakkua. Sitä saa mitä tilaa muru


Ranskalaisen suklaatortun ohjeen löydät täältä .

Muodin huipulla kutsuu. Pidellään sadetta ja vedetään villikset jalkaan.
See you soon.
Heidi

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails