perjantai 13. huhtikuuta 2012

Crocus

 Kevät keikkuen tulevi. Vuoroin kylmää, vuoroin lämmintä. Milloin vihmoo vettä ja milloin räntää. Kesää kohden mennään kuitenkin pikku askelin. Ihan yhtä varmasti kuin se kesä sieltä tuleen niin kukkapenkistä nousee luotettavat pikku sahramit. Joka vuosi ne nostelee päätään ankeaakin ankeammasta kukkapenkistä heti lumikellojen jälkeen ja ilahduttaa ihanalla värillään.
Pihalla ei olekkaan vielä tapahtunut mitään suurempaa. Haravointia ja omenapuiden leikkausta. Kasvihuone odottelee ihmettä tapahtuvaksi. Syksyisen myrskyn jälkeen se on ollut aika surullinen näky ja aikainen taimien kasvatus ei ole siellä mahdollista. Mutta eiköhän tämäkin asia korjaannu tässä kevään/kesän aikana.
Syksyllä aloitettiin tyttöjen kanssa oman mansikkamaan laitto. Kohta taas päästäänkin iskemään lapiot multaan ja mansikantaimien ostoon. Tänä kesänä on vuorossa myös kukkapenkeissä taimien jakaminen. Kevätvuohenjuuri ja rentoakankaali tuntuu viihtyvän ihan missä vaan ja leviääkin ihan hirmuista vauhtia joten niitä on ainakin karsittava etteivät karkaa ihan käsistä. Haaveissa siintää runsas englantilais tyyppinen puutarha hempeissä pastellisävyissä polkuineen ja piilopaikkoineen.
Nyt menen kaivamaan puutarhakirjat sekä siemenluettelot naftaliinista ja jatkan puutarha haaveiluja.
Sinulle sen sijaan toivotan oiken ihanaa alkavaa viikonloppua!
Heidi


LinkWithin

Related Posts with Thumbnails