torstai 26. toukokuuta 2011

Ei mikään

kalavale, mutta eilen nousi kalaa ihan liukuhihnalta. Vaarin kissoille vietiin viisitoista särkeä. Kyllä tuon aterian jälkeen kelpaa kehrätä ja nuolla viikset puhtaaksi. Muuta saalista saatiin myös. Kaksi ahventa ja kivan kokoinen hauki. Alimmassa kuvassa kuopuksen kumppari kokoa 28 kalojen seurassa :) Tytöt on nähny aikaisemmin vain pieniä ahvenia ja ensimmäisenä järvestä nousi isompi vonkaleista. Mahtava piikkikala kuulemma :)
Voikukat tuntuu vielä virkistävän kaltaisilta ja niitä kasvaa parhaillaan ihan hurjina mattoina joka puolella. Villit orvokit peittää kallioita ja kuvittelenko vaan  mutta tuntuu, että kielojakin on tänä vuonna todella paljon. Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan, ihanaa kaiken valkoisuuden jälkeen :)
Bongattiin ensimmäinen sudenkorento joka seukkasi muumioituneen hämähäkin kanssa. Korento raukka oli ihan kohmeessa.
Eilen postilaatikkoon kopsahti Turun Sanomat ja sieltä löytyi pieni juttu, blogikäynnistä löytyy Suklaamarenki. Kiitos Vivi soitostasi :)
Lapset on kattanu iltapalan ja kutsu on käynyt. Se on nyt mentävä eikä meinattava!





Leppoisaa torstai-iltaa sinulle!
Heidi




LinkWithin

Related Posts with Thumbnails