lauantai 9. lokakuuta 2010

Sinistä ja Punaista

Aivan ensimmäiseksi lämpimät kiitokset kaikille jotka olette komentoineet :) Oikein mieltä lämmittää ja aina tarkasti kaikki luen vaikka huononlaisesti kommentteihin vastailen. Onko se nyt sitä arkipäivän priorisointia?
Viime viikko on ollut aikamoimoista kirppuilua ja nyt täytyykin jo työntää kädet kainaloihin asti ristiin, ettei tule raahattua mitään vähään aikaan kotiin. Tiistaina löytyi tällainen vaaleansininen reilun kokoinen lasikulho
joka on made in USA ja pitäisi olla uunin kestävä. Enpä tiedä tuleekohan koitettua, mutta taikinakulhona kiva :)


Puolukan punainen poimuri tarttui myös mukaan. Puolukoita voisikin käydä poimimassa talven varalle.
Ilmavaksi vispattua vispipuuroa, ihanaa herkkua. Mutta tietysti ensin tarvitaan ne puolukat :)


Finlaysonin retro liinakin tarttui matkaan mukaan. Timakan vihreä-valkoinen. Tarkoituksena oli ommella siitä pussukoita, mutta tytöt hehtkutti sitä niin pirteäksi, että päätyi pöydälle ja on nyt siis jo pesukoneessa.


Törmäsin viikolla myös kuuteen Martellan vanhaan työtuoliin. Aika liassa ja ruosteessa.
Tiedättekö tunteen kun jo kävelee pois, mutta on ihan pakko palata....



Niinhän siinä kävi, että pakko oli palata ennen kuin matkaa tuolien ja minun välillä oli kymmenen metriä.
Pyörittelin istuinta (ja pyörihän se), pyyhin pahimmat liat ja koeistuin.
Nyt ne kuusi tuolia nököttää olohuoneen nurkassa ja odottaa, että allekirjoittanut keksii mitä niille tekisi.
Laitanpa niistä kuvia mahdollisimman pian :)


Onneksi mies nimeltä M joka samassa taloudessa asustelee tuntuu ymmärtävän, että siinä missä nainen tarvitsee kenkiä ja käsilaukkuja, tarvitsee myös aina käyttökelpoisia tuoleja :)

Nyt toivottelen teille kaikille ihanille leppoisaa viikonlopun jatkoa!

Terkuin Heidi

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails