keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Terhot, etanat, kukat













Taustalla soi Jenni Vartiasen uusin levy. Mainio, tunteita herättävä, kaunis ja rohkeasti omansa lainen.
Mitäpä tänne kuuluu? Karhunpennut sairastaa ja emo siinä mukana. Eri aikaan ja samaan aikaan. PÖH. Onneksi pientä mukavaa on siitäkin huolimatta saatu puuhailla. Suurta iloa tuotti tammi jonka juurella oli todella paljon terhoja. Niitä sitten kerättiin pusseihin talteen. Maisteltiin myös etanoita. Höpö 3 vee totesi : " voisitko äiti ostaa niitä etanoita ensi kerralla vähän enemmän, ettei heti loppuis kesken..." Keskimmäinen suhtautui positiivisesti ja vanhin oli sitä mieltä, että ihan hyviä mutta liian suuri ällökerroin. Ei kovin huonoa palautetta ensikertalaisilta :)  Kukkien askarteluun tuli himo ja niitä sitten onkin väsätty vähän joka välissä. On poltettu kynttilöitä, neulottu,  luettu joulukirjoja ja syöty pähkinöitä sekä kurkkupastilleja. Juotu litroittain vahvaa teetä hunajalla. Nytpä lähden tästä taas teen keittoon ja laittamaan lapsille iltapalaa.

Se on heipat ja pitäkäähän huolta itsestänne ja lähimmäisistänne :)

P.S onko joku muuten jo keksinyt kuinka tänne saisi taas kuvat vierekkäin??




LinkWithin

Related Posts with Thumbnails