keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Naisten ääni

Lehti,Naisten ääni vuodelta 1920 tarttui mukaani kirpparilta ja herätti paljon ajatuksia. Poliitisesti sitoutumaton suomalainen naisliitto ry on perustettu vuonna 1907. Vuotta aikaisemmin me arvon ladyt saimme äänioikeuden kolmantena maailmassa ja ensimmäisenä Euroopassa. Ei ollenkaan huono saavutus.
Naisliiton teeseinä oli silloin tasa-arvon edistäminen, naisten vaikuttamisen tukeminen yhteiskunnassa, toimimaan hyvinvoinnin lisäämiseksi sekä kannustamaan naisten henkistä kasvua ja itsensä toteuttamista.


Hyvin näissä tavoitteissa on mielestäni onnistuttu. Mutta mielessä kalvaa silti ajatus siitä kuinka tasa-arvoisesti esimerkiksi kohdellaan kotiäitiä (joka useimmiten on myös nainen) siinä vaiheessa kun eläke-euroja laitetaan riviin.


Valinta on toki vapaaehtoinen. Vai onko sittenkään??? Mies ansaitsee useimmiten perheessä enemmän ja näin (lähes aina) valikoituu perheen työssä käyväksi osapuoleksi.....


Tätähän voisi vatkata vaikka maailman tappiin.
Varsinkin kun piilevä feministi nostelee päätään. Mitä mieltä sinä olet tasa-arvosta ja siitä kuinka hyvin nainen saa nyky-yhteiskunnassa äänensä kuuluville?


Löytyi sieltä kirppikseltä pari muutakin kivaa juttua :)
Ei ehkä niin ajatuksia herättäviä, mutta hyvin toimiva juustohöylä, iso pala kangasta ja kaunis puristelasinen lautanen.

Terkuin Heidi

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails