keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Kotoilua ja karjalanpiirakoita

Sateisiksi päiviksi on melkein pakko keksiä jotain tekemistä.
Keskimmäinen Höpöistä sairastaa jotain epämääräistä vatsapöpöä ja taivas repeää joka kerta jo pelkästään ulos menon ajattelusta.
Näin siis eilen. Tänään onkin saatu nauttia hieman auringosta ja himpun verran terveemmästä lapsesta ainakin jos sitä peilaa suoraan kinastelun määrään.

Eilen tehtiin pitkästä aikaa karjalanpiirakoita. Ihanaa herkkua jota tulee tehtyä aniharvoin. Sadenpäivän lohturuokana kuumaa keittoa ja karjalanpiirakkaa voilla. Ei siitä paljon sadepäivä parane.



Monta oli rypyttäjää pöydän ympärillä ja kaikilla ihan oma tyyli.
Missään on mahdotonta tehdä väärin. Ainoastaan korkeita huippuja kannattaa välttää koska ne palaa uunissa.



Paiston jälkeen kastellaan kuumaan maitoon jossa on voita. Laitetaan piirakat kulhoon ja liina hetkeksi päälle.


Karjalanpiirakat
20 kappaletta

Taikina

2 dl vettä
2 tl suolaa
200 g ruisjauhoja
100 g vehnäjauhoja

Täyte

Riisipuuroa
1-2 dl vettä
1 l maitoa 1/2 tl suolaa

Vaivaa taikinan ainekset sekaisin. Leivo taikinasta tanko. Jaa tanko 20:n osaan.
Pyörittele palat palloiksi ja kauli ohuiksi pyöreiksi tai soikeiksi levyiksi.
Laita täyte ja poimuta :)
Paista nopeasti kypsäksi 300:ssa asteessa.

Älä käytä leivinpaperia, omassani ainakin luki, että kestää vain 220:n lämmön!


 
Hauskoja ja piristäviä
yllätyksiä on kopsahdellut postilaatikkoon ja kommenntiboksiin.
Aloitetaan ensin postilaatikosta. Otin osaa Sokerihelmen radiokyselyyn ja sieltä sitten tupsahti siivouspäivää piristämään pätkispussi. Kiitos Sokrutin!

Kotipuron Riitalta sain tämän ihanan kirsikkaisen tunnustuksen. Täällä niiataan ja kumarretaan.
Kiitos Riitta :)
Tähän kuului liittää mukaan kolme rakasta asiaa.

1. Perhe/ystävät
2. Koti
3. Käsillä tekeminen

Nyt oikaisen sen verran, että rakkaimman kuvan etsimisen jätän johonkin toiseen kertaan :) Mutta eiköhän se kuvakin pääsääntöisesti liity noihin yllä mainittuihin asioihin.


Cake Dream blogista Maarit muisti minua tällä hauskalla tunnustuksella. Kaunis kiitos ja kumarrus!
Tässä 7 uutta (?) asiaa minusta:

1. Tulin äidiksi 35-vuotiaana
2. Ammatiltani olen tekstiili artesaani, sisustaja
3. Päätoiminen kotiäiti
4. Sivutoiminen yrittäjä
5. Yrittäjyyteeni kuuluu sisustukset, somistukset ja juhlat
6. Rentoudun lukemalla reseptejä ja leipomalla
7. Nyt pihalla työn alla mansikkamaa


Sitten siihen eteenpäin jakamiseen. Siinä olen kyllä aivan mahdottoman huono johtuen ihan vain siitä, että en halua laittaa lukemiani blogeja paremmuusjärjestykseen. Yhtenä päivänä on yksi ajankohtaisempi kuin toinen ja sitten taas päin vastoin. Ihania olette kaikki :)Niin, että ihan tavalliseen tapaan - tämä/nämä on teille ihan jokaiselle!

Vilkutukset täältä ja kuulemisiin :)


LinkWithin

Related Posts with Thumbnails