tiistai 18. toukokuuta 2010

Kesätuoli

Tuolin ostin viime syksynä Emmauksesta 5 eurolla.
Koko talven se odotteli kunnostusta kasvihuoneessa.  Olin ajatellut tekeväni siitä kesätuolin jota voisi kuljetella pitkin puutarhaa ja terassia tarpeen mukaan.
Arvelin tuolin olleen jostain baarista koska pohja oli suunnilleen kitattu purukumilla  ja muutenkin oli vahvassa rasvaisessa liassa.
Tuoli on alunperin ollut tummanruskea ja verhoilu oli jotain mustaa kangasta punaisilla raidoilla.
Tässä tuolin runko ennen muutosta. Hippasen olin hätähousu ja verhoilu jäi kuvaamatta :)


Ja tässä sitten kesätuoliksi muuntautuneena. Tuoli sai myös turkoosin värin ja veljen vanhoista farkuista verhoilun.Selkänojaan on painettu teksti LIVE, LOVE,LAUGH. Takana pilkistelee myös teksti joka on ollut aiemmin vaaleanpunainen.



Hei hei kaikille ja oikein kesäistä tiistaita :)


LinkWithin

Related Posts with Thumbnails