maanantai 26. lokakuuta 2009

Hui kiirettä ja 2 x tunnustus

Joskus asiat voi mennä enemmän tai vähemmän niin kuin on suunnitellut.
Tänä viikonloppuppuna kaikki asiat menivät vähemmän
suunnitelmien mukaisesti johtuen vain ja ainoastaan
omasta muistamattomuudestani.
Lupautuessani tekemään tätä allaolevaa kylttiä en enää
muistanut,
että lauantain olin luvannut viettää tyttöjen kanssa lastenjuhlissa
ja sunnuntaina mennä leikkiksen lastenvaatekirpparille myymään.
Kyltin sain perjantaina ja aloitin heti illalla hiomalla
vanhan tekstin pois ja maalaamalla.
Lauantaiaamuna jatkoin hiomalla että saisin vähän vanhaa väriä esille.
Sen jälkeen sabluunan tekoon. Kiinnitin sabluunan sprayliimalla
Ajattelin, että tekstin saisi tuputtamalla nätisti.
Aavistelin pahinta ja poistin sabluunan samantien.
Tekstin reunat oli rosoiset ja "karvaiset". Onneksi maali ei
ollut kuivunut niin sain sen lakkabensiinillä pois.
Tässä välissä sitten käytiin lastenjuhlissa :)
Illalla tein tekstiin ääriviivat ja maalasin sen siveltimellä.
Teksti toistuu samana kyltin kummallakin puolella.
Sunnuntaiaamuna vielä lakkasin sen kummaltakin puolelta
kun tiesin, että se oli tarkoitettu ulos.
Iltapäivällä luovutin tämän iloisin mielin eteenpäin :)

Sunnuntaina testattiin olisiko appelsiinista halloween kurpitsaksi.
Hyvin toimi! Kauniisti kuultaa valoa läpi,
koti tuoksuu raikkaalle ja sivutuotteena saa mehua ;)

Ja taas hypätään lauantaihin :) Tässä meidän höpöt kasvomaalauksen jälkeen.
Sen jälkeen olikin vuorossa pallonheittoa, temppurataa, kummitusrataa,
satuhetkiä, askartelua ja.............paljon muuta mukavaa.
Kiitokset mukavista lastenjuhlista Hurjalle Piruetille!


Tunnustus osa 1
Tämä ihanan syksyisen ja mieltä piristävän tunnustuksen olen saanut Vekarukselta.
On mukavaa seurata rakennuspuuhia, arjen tohinoita sekä iloa ja riemua onnistumisista.
Kaunis kiitos sinulle!
Tunnustuksen ohjeet kuuluvat: anna tämä tunnustus blogeille,
jotka tuovat sinulle iloa ja innostusta syksyn harmauteen.
1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.
2.Linkitä blogiin, jonka pitäjältä sait tunnustuksen.
3. Nimeä haluamasi blogit (määrä vapaa),
joille haluat tunnustuksen antaa ja linkitä heidän bloginsa.
4. Jätä viesti heidän blogeiinsa, jotta he tietävät nimeämisestä.

Innostun ja ilahdun blogimaailman taitureista.
Iloinen olen myös siitä, että niin moni käy täällä kurkistelemassa :)
En kuitenkaan laita tätä nyt eteenpäin kun en
kertakaikkiaan osaa päättää mihin suuntaan
tämän sujauttaisin.
Napatkaa mukaan ja nauttikaa syksyisistä väreistä!
Tunnustus osa 2

Iloisin mielin kiitän ja kumarran Saria Kaunista Elämää blogista.
Sarin herkkä ja kaunis tapa tarkastella tätä ympäröivää
maailmanmenoa on koukuttanut minut mukavasti :))


Koska olen tämän kerran tehnyt niin en laita nyt sääntöjä
enkä laita sitä eteenpäin. Antaa syystuulien kuljettaa.....
napatkaa kiinni:)) Kuten Sari omassa blogissaan totesi -
on arvokasta pohtia omien aistien merkitystä omassa elämässä!

Syksyistä, kaunista, aistikasta viikonalkua kaikille!




LinkWithin

Related Posts with Thumbnails