perjantai 16. lokakuuta 2009

Aisteja

Tästä tunnustuksesta kaunis kiitos kuuluu Pumpulia ja pellavaa
blogia pitävälle Ilonalle!
Ilonan hienoja ompeluksia joissa kekseliäästi yhdistellään erilaisia kuoseja
sekä uutta ja vanhaa tuleekin seurattua aktiivisesti.
Säännöt:
1.
Laita tunnustus blogiisi.
2.
Kirjaa sinne myös nämä säännöt.
3.
Linkitä blogiin, josta sait tunnustuksen.
4.
Listaa viisi aistia ja kerro mitä ne merkitsevät sinulle.
5.
Haasta viisi blogia jättämällä niihin kommentti.
Näkö, vaikuttaa paljon kaikkeen tekemiseen ja ideointiin,
kaikkea kun ei mielikuvituskaan tuota vaikka se vilkas onkin.
Kuulo, iloitsen kuulostani.Vanhemmat ihmiset pienempänä pelotteli,
että jossain vaiheessa lakkaa käki kukkumasta ja sirkat soittelemasta.
Onneksi kumpikin löytyy vielä.
Maku, ehdottomasti makea. Mieluiten söisin aina ensin jälkiruuan :)
Haju, pilaantunut kalan haju nostaa palan kurkkuun.
Tunto, erilaisten pintojen, materiaalien, esineiden ja asioiden hypistely
tuottaa iloa ja usein myös uusia ideoita. Mutta kyllä hierontakin tuntuu
niin mukavalta :)

Kvaak, kvaak, katso äiti olen ankka!
Toisilla meistä ei taida olla tuntoa ainakaan varpaanpäissä :)
Tämän tunnustuksen haasteineen laitan seuraaville:


Oikein mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille!

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails