lauantai 19. syyskuuta 2009

Tapahtui perjantaina

Olin todella iloinen palattuani kaupoilta ja pikaiselta kirpparikierrokselta.
Kaupasta löysin vihdoin ja viimein JAM IT hilloja kokeiltavaksi uuteen omenakakku reseptiin.
Jyskissäkään ei tule juostua tavan takaa. Tällä kertaa kuitenkin silmiin
sattui pieniä mustia kehyksiä 1€ / kpl. Ei paha ollenkaan ja ovat omiaan
kerryttämään mustien kehyksien kokoelmaani. Kehitteillä on kollaasi.
Siitä sitten kuvia kun se joskus toteutuu :)
Askeleet johdatti kangaskauppaan jossa käyn vielä edellistä liikettä harvemmin.
Sieltä tarttui mukaan punapilkullista puuvillakangasta. Jippii......
Sitten nenä kohti kirppistä. Haussa tällä kertaa vanhoja kukallisia vilttejä.
Eipä löytynyt vilttejä ei, mutta en sentään ihan tyhjin käsin tullut kotiin.
Suloiset lasilautaset saivat meiltä uuden kodin.

Kotona innostuin penkomaan kirjakaappia ja sieltä osui käteeni Naisen kirja.
Kirja on painettu vuonna 1956, mutta omistuskirjoituksen mukaan tätä opusta on
annettu lahjaksi vielä vuonna 1980. Muistutuksena ehkä nykynaisen helpommasta elämästä????
Niin tai näin tästä kirjasta saan hyvän vauhdin siivouksen aloittamiseen.
Vielä vähän väriterapiaa japanilaisesta Ateliers de Filles 2 kirjasta niin olen valmis.
Olkaa hyvä!

Mies lähti lasten kanssa mummun luo saunomaan.
Lapsille lupaus, että omenakakku odottaa kun tulette kotiin.
On aika ryhtyä tositoimiin :)) Kuoritaan ja pilkotaan.
Kookoshillo ja mausteet sekaan. Taikinan tekoon vips, vips......
Kakku uuniin ja tehokasta siivousta.

Enpä tiedä missä vaiheessa keittelin katastrofin ainekset kasaan, mutta aika hyvin onnistuin.
Nostin kohtalaisen painavaa irtopohjavuokaa uunista ulos yhdellä kädellä. Puolessa välissä matkaa irtosi pohja ja lensi parin voltin kautta lattialle.
Samalla kun katselin lentelevää kakkua muistin että täytteestä puutui kananmuna.
Seuraavaan koeresepiin - LISÄÄ TÄYTTEESEEN KANANMUNA!!!!
Kissaakin alkoi kakku kiinnostamaan : "Kurnau,voiko tätä syödä ?" Yhteenveto:

Onnistunut kauppa-ja kirppiskierros +

Mukava hetki kirjojen parissa +

Hyvä yleissiivous +

Perusteellinen keittiön siivous +

Resepti sai puuttuvan osansa +

Lapset jäi ilman kakkua -



Plussista päätellen ei kannata masentua pienistä kompuroinneista keittiössä.
Kakkuja voi aina tehdä uusia.


Kauniita kuulaita syyspäiviä kaikille!

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails