keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Paahdetuista bataateista hummus

Pakko jakaa taas vähän ruokarakkautta
Jääkaapissa pyöri pitkään orpo bataatti jonka laitoin reilun öljyn ja suolan saattelemana uuniin. Ensin noin vartiksi 200:n asteeseen ja sen jälkeen vielä pitkäksi aikaa 175:n asteeseen. Haarukalla kokeilin aina välillä kypsyyttä. Niin ihanaa kuin tämä olisi ollut ihan näinkin syötäväksi niin muistin nähneeni Kahvia & Kasvisruokaa blogissa kivan oloisen hummus reseptin joten ei muuta kuin kokeilemaan. Korvasin sitruunamehun oliiviöljyllä, mustapippuri unohtui kuten myös paprikajauhe, mutta oikeen oli suun mukaista ilman näitäkin. Bataattihummuksen kaveriksi pyöräytin fantastista leipää jonka nimi naurattaa edelleen, mutta niin on fantastista (ja helppoa) että suosittelen lämpimästi. 

Tänään on ollut havaittavissa lentäviä trampoliineja, onneksi ei ole osunut aivan kohdalle. Lenkkikin sujui mainiosti hyvässä seurassa niin myötä- kuin vastatuulessa. 
Nyt vaan nautitaan valoisasta loppuillasta ja otetaan rennosti.
Oikein leppoisaa loppuiltaa sinullekin.
Heidi 

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails